Ajankohtaista

Apua hiihtolomasuunnitelmien tekemiseen

Hiihtoloma on kaikkien huulilla ja tervetullutta lomaviikkoa odotellaan jo malttamattomina. Onko omat suunnitelmat kuitenkin vielä avoinna? Tai peruuntuiko jo tehdyt suunnitelmat?

Ei hätää, Vierumäki tulee apuun! Meiltä löytyy tekemistä koko viikoksi tai vaikka vain pelkästään päiväksi. Tai mitä jos ottaisit pienen irtioton ja tulisit yöksi tai pariksi? Annapas, kun kerromme mitä kaikkea maan monipuolisimmassa vapaa-ajan keskuksessa voi hiihtolomilla touhuta.

 

Viikko täynnä tekemistä Perhe on Paras -täysihoitolomilla

Jos kaipaat hauskaa, tekemisen täyteistä ja ennen kaikkea helppoa lomaa, niin suosittelemme ehdottomasti koko perheen Perhe on Paras -kursseja. Ohjelmaa löytyy aamusta iltaan niin koko perheelle kuin lapsille ja aikuisille erikseen. Hiihtolomilla ohjelmassa on alle 5-vuotiaiden Muksula-tuokiot, jolloin myös perheen pienimmille on aivan omaa tekemistä.

”Lajivalikoima oli aikuisten ja lasten lajeissa todella monipuolinen, puhumattakaan muista urheilumahdollisuuksista, joita alue tarjoaa omatoimilomailijallekin. Hiihtämään ja vaikka hevosvaellukselle olisi päässyt lähes suoraan ovelta. Alueelta löytyy myös jäähalli, telinevoimistelusali sekä urheiluhalli monine pelikenttineen sekä kuntosali” kuvailee Riikka Harju Mutsimedia-blogissa Vierumäkeä osallistuttuaan Perhe on Paras -kurssille.

Uutuusleffoja ja burgereita

Tiesitkö, että Vierumäen hiihtolomassa päästään katselemaan uutuusleffoja? Ohjelmassa on lapsille uusi Risto Räppääjä ja Pullistelija sekä Lego elokuva 2 (2D) (K-7). Aikuisten leffaillassa päästään puolestaan katsomaan Golden Globe -palkittu ja Oscar-ehdokas Green Book (K-12). Ja hei, lastenleffoista nautitaan vieläpä burger- ja jäätelöbuffetin äärellä. Tällaisia kokemuksia ei ihan joka paikasta saakaan!

Kuka oppii parhaat temput?

Lauantain 23.2. temppujalkapalloilutapahtumassa koko perhe pääsee mukaan temppukouluun! Kenellä on kotiin viemisiksi siistein temppu? Tapahtumassa on myös erilaisia pienpelejä, kuten futistennistä sekä pannahäkki, jossa pelataan 1 vastaan 1 -peliä. Oletkos koskaan sellaisista kuullut? Tapahtumassa taitojaan jakamassa ovat freestyle futiksen ammattilaiset.

Discoa, riehaa ja tanssia lapsille

Alueellamme on tavallisestikin paljon tekemistä, mutta hiihtolomilla lapsia hemmotellaan! On vesidiscoa, lastendiscoa, lumiriehaa ja tapahtumakalenteri täynnä toinen toistaan hauskempia ohjattuja tunteja. Miten teidän lapset viihtyisivät esimerkiksi sirkustelutunnilla, telinetemppuilemassa, parkouraamassa tai vaikka kestosuosikilla; koko perheen volttivuorolla?

Aikuisille omaa aikaa

Vaikka perhe on paras, niin joskus sitä vain kaipaa lapsivapaata aikaa. Siksi halusimme ajatella myös sinua vanhempi, joten olepas kuulolla. Lasten sporttipäivät ovat kouluikäisten lasten päiväleirejä, joissa lapsilla on hauskaa tekemistä päiväksi oman ikäisten seurassa ja me huolehdimme myös lounaasta. Näin sinulle jää päivä aikaa pitää itsestäsi ja jaksamisestasi huolta.

Meillä hiihtoloma tarjoaa aikuisillekin valtavan määrän tekemistä, joten voit viettää päivän ihan omaan tahtiin. Ihanaa <3 Hiihtoladut ovat kunnossa, uimahalli odottaa sinua pulikoimaan ja ohjatut liikuntatuntimme ovat juuri sopivia keinoja tuulettaa perhearki taka-alalle hetkeksi. Tai olisiko kenties tennis, sulkapallo, kuntosali tai golf enemmän houkutteleva vaihtoehto? Kaikki löytyy!

Jos liikunta on viimeinen asia mielessäsi, niin suosittelemme astelemaan suoraan Day Spahan ja hengähtämään rentouttavalla keitaalla hoidoissa tai hieronnoissa. Tämän jälkeen aikaa onkin istua rauhassa syömään hyvin ilman, että ruoka täytyy pilkkoa kenellekään tai ketään tarvitsee syöttää. Todennäköistä on myös, että selviät puhtain vaattein tehtävästä. Ihanaa vaihtelua!

Lapsivapaan päivän jälkeen on kiva hakea tyytyväiset lapset päiväleiriltä ja viettää jälleen aikaa perheen kesken.

Mitä Vierumäellä ei voi tehdä?

Niinpä. Sitä mekin toisinaan pohdimme. Tiesitkö, että alueemme palvelut ovat kävelyetäisyydellä? Voit syödä hotelliaamupalan ja seuraavassa hetkessä ratsastaa issikalla tai ampua jousipyssyllä ja pulikoida uimahallissa. Missään muualla ei tähän kaikkeen pysty samassa paikassa, siksi me rakastamme Vierumäkeä. Toivottavasti sinäkin.

Ps. muistithan, että Vierumäellä jokainen päivä on ystävänpäivä?