Ajankohtaista

Naisleijonat valmistautuvat olympiakauteen

Jääkiekon naisten maajoukkue valmistautuu tuleviin olympialaisiin jää- ja otteluleirillä Vierumäellä. Leirillä valmistautuu yhteensä 26 pelaajaa – kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja viisitoista hyökkääjää. Tapasimme kaksi naisleijonaa jääharjoituksen jälkeen.

Laitahyökkääjät Sari Kärnä (vas.) ja Emma Nuutinen

”Leirin ohjelmaan kuuluu suorituskykyä mittaavia testejä, jäätreenejä, oheisharjoituksia sekä yhteishengen luomista. Jäätreenejä sekä ohjeisharjoituksia on kaksi kertaa päivässä”, laitahyökkääjät Sari Kärnä ja Emma Nuutinen kertovat. ”Erilaiset testit mittaavat esimerkiksi nopeutta, kimmoisuutta ja räjähtävyyttä. Edessä on vielä kestävyyttä mittaava pyöräergometri- testi”, Nuutinen jatkaa.

Vapaa-ajalla ja lepopäivinä joukkue pyrkii viettämään aikaa yhdessä tekemällä kivoja aktiviteettejä yhteishengen kasvattamiseksi.

Olympiavuosi näkyy maajoukkueen toiminnassa lisääntyneillä maajoukkueleireillä sekä leirityksien pidentymisellä. Käynnissä olevan leirityksen kesto naisleijonilla on 11 päivää. “Kilpailu olympiajoukkueeseen pääsystä on ollut tosi kova”, Leijonien laitahyökkääjä Emma Nuutinen kertoo.

Naisleijonat ottivat kevään MM-kisoissa hienosti pronssia, odotettavissa on siis hyviä suorituksia myös tulevissa olympialaisissa.

Teksti: Laura Mämmelä