Ajankohtaista

Nature Escapen tarina: kasvu opiskelijasta yrittäjäksi

Vierumäki kehittyy jatkuvasti ja yhtenä eteenpäin vievänä voimana toimii alueemme opiskelijat. Heistä löytyy ideoita, sinnikkyyttä, tahtoa ja sitoutumista sekä kykyä rakentaa omaa yritystoimintaa jo opiskeluiden ohessa. Tutustu Nature Escape nimisen yrityksen syntytarinaan sekä heidän tarjoamiinsa elämyspalveluihin ja tule kokeilemaan elämyskelluntaa hiihtolomalla!

Yritys kouluprojektin myötä

Syksyllä 2016 Haaga-Helian ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla oli kouluprojektina innovoida Vierumäen alueelle elämyksellinen tuote. Nature Escape ei vielä tuolloin saanut alkuaan, mutta kuitenkin opiskelijoiden luomista tuotteista kolme erottautui edukseen, joiden ympärille yritys vuotta myöhemmin luotiin. Nykyinen toimitusjohtaja alkoi kyselemään toiminnasta kiinnostuneita opiskelijoita mukaan, ja muun muassa nykyinen varatoimitusjohtaja saikin yllättävän puhelun ollessaan Gran Canarian hiekkarannoilla rentoutumassa. Siitä Nature Escape sai alkunsa.

Elämyspalveluita luonnon helmassa

Yrityksen tuotteiksi valikoituivat Human Foosball, Elämyskellunta sekä NaturEscape. Näitä kolmea tuotetta yhdistää yhdessä tekeminen, hauskanpito sekä luonnonläheisyys, jotka ovatkin yrityksemme arvoja. Arvomme syntyivät, kun pohdimme tuotteidemme sisältöä sekä ympärillämme olevaa kaunista luontoa.

Kaikki varmasti tietävät legendaarisen pöytäjalkapallon, jota on pelattu nuorena, Human Foosball tarjoaa tämän hieman isommassa koossa. Periaate on sama kuin pöytäjalkapallossa, mutta jokainen henkilö toimii itse pelinappulana. Pelaajat ovat kiinnitetty kentän poikki menevään köyteen, sekä toisiinsa, jolloin jokaisen rivin on tehtävä yhteistyötä onnistuakseen maalinteossa.

NaturEscape on luontoon tuotu huonepakopeli, jossa yhdistyy tiimityöskentely, ongelmanratkaisu, sekä nopeus. Yhdellä tiimillä on tunti aikaa onnistua selvittämään arvoitukset ja päästä pakoon. Yhteistyön voimin pakoon pääsy on todennäköisempää.

Elämyskellunta tuo aivan uudenlaisen tavan rentoutua. Välillä on hyvä päästää irti ja kellua elämän aalloilla. Kuivapukumme ansiosta kelluja pysyy kuivana, jolloin rentoutuminen on mieluisaa. Mahdollisuus on myös aktiivisempaan vaihtoehtoon, jossa kelluja pääsee kamppailemaan veden vastusta hyödyntäen. Hiihtolomaviikoille olemme tuoneet mahdollisuuden vuokrata puku 90 minuutiksi omatoimiseen kelluntaan.

Omannäköinen yritys

Haaga-Helian projektien ansiosta jokainen yrityksen jäsen on saanut hyvät työkalut yrityksen perustamiseen. Olemme omien projektien kautta kulkeneet eri polkuja, ja ne ovat tuoneet monia eri näkökulmia yritystoimintaan. Omia vahvuuksia hyödyntäen olemme perustaneet juuri oman näköisen yrityksen. Kiitos kuuluukin Haaga-Helialle sekä Vierumäelle, jotka ovat antaneet meille mahdollisuuden toimia yrittäjinä, sekä tuoda Vierumäen tarjontaan uusia, elämyksellisiä sekä ainutlaatuisia aktiviteetteja.

Talvisin terveisin, Nature Escape -tiimi