Ajankohtaista

Pikkuleijonat valmistautuvat MM-kisoihin Vierumäellä

Alle 18-vuotiaiden MM-leiritys on parhaillaan käynnissä Vierumäellä. Ensimmäinen MM-leiritys starttasi kymmenen pelaajan voimin viime tiistaina ja tällä viikolla toiselle MM-leirille kokoontui loput joukkueesta. Leiritys valmentaa Pikkuleijonia huhtikuun 19.-29. Venäjän Tšeljabinskissa pelattaviin MM-kisoihin.

Pikkuleijonien päävalmentaja Tommi Niemelä tiivistää leirityksen ja tulevat MM-kisat kolmen vuoden työn huipentumaksi. ”Tämä leiritys sekä tulevat MM-kisat ovat olleet kolmen vuoden pitkäjänteinen projekti. On ollut hienoa seurata kuinka nämä nuoret ovat kasvaneet Pohjola-leirin ajoilta. Nuoret ovat kehittyneet fyysisesti, henkisesti sekä taidollisesti mahtaviksi Leijona-pelaajiksi. Erityisesti nuorten henkinen kasvu on ollut merkittävää. Tämä näkyy nuorten fiksuina valintoina jäällä ja erityisesti sen ulkopuolella”, Niemelä kertoo.

Päävalmentaja Tommi Niemelä.

Vierumäellä käynnissä oleva tiivis MM-leiritys hitsaa yhteen tuoretta joukkuetta sekä luo yhteishenkeä. ”Olemme joukkueena olleet yhdessä vasta vähän aikaa, mutta joukkueesta hehkuu tietty raikkaus ja vahva energisyys. Vierumäen harjoitteluolosuhteet ja tiivis, kompakti alue luovat erinomaiset edellytykset hyvän joukkuehengen, sen Leijona-hengen luomiseen. Nuorille rakennettu yhteinen lounge-alue Vierumäki Resort Hotellilla antaa pelaajille mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa myös treenaamisen ja harjoittelun ulkopuolella. Nuorten keskinäinen vapaa-ajanvietto esimerkiksi pleikkaria pelaten hitsaa pelaajia yhteen ja luo joukkuehenkeä hyvän fiiliksen ohella”, Niemelä jatkaa.

MM-leirityksen tahti on kiivas jää- ja oheisharjoitteineen. Viiden päivän leirityksen jälkeen Pikkuleijonat matkustavat perjantaina Venäjälle, jossa joukkueella on edessään harjoitusottelut Sveitsiä ja Kanadaa vastaan. Itse MM-kisat pelataan Venäjän Tšeljabinskissa 19.-29. huhtikuuta. ”MM-kisat ovat varmasti monelle pelaajalle se unelma, johon jokainen pelaaja kanavoi omat voimavaransa sataprosenttisesti. On selvää, että pelaajia ja koko joukkuetta sen huolto- ja tukijoukkoineen tuleva koitos jännittää melkoisesti. Lähdemme tavoittelemaan hyvää menestystä ja jos pystymme kanavoimaan sen kaiken raikkauden ja energisyyden, joka joukkueesta täällä Vierumäellä on saatu esiin, lopputulos tulee olemaan erinomaisen hyvä”, Niemelä hymyilee.

Polku jääkiekkoilijaksi on pitkä ja monesti se alkaa jo alakouluikäisenä. Vierumäellä kesällä järjestettävät, jo pitkän perinteen omaavat Finnhockey Schoolit tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden treenata Leijonien kotipesässä maajoukkuepelaajien jalanjäljissä. ”Vaikka kiekkoilu on kovaa treeniä ja vaatii myös lahjakkuutta, antaa se nuorille myös nautintoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vanhempia kannustan aina tukemaan näitä kiekkoilijoiden alkuja sekä antamaan nuorille vapautta ja vastuuta tehdä sitä, mistä he nauttivat”, Niemelä kertoo.

Seuraa Pikkuleijonien matkaa MM-kisoihin leijonat.fi-sivustolla sekä Leijonien somekanavissa.