Ajankohtaista

Tervetuloa seuraamaan golfkauden päätapahtumaa

Vierumäen luonnonkauniilla ja haasteellisella Cooke-kentällä pelattava Vierumäki Finnish Challenge on European Challenge Tourin osakilpailuEuropean Challenge Tour on Euroopan toiseksi korkeimman tason ammattilaiskiertue. Vierumäellä pelattavan nimikkoturnauksen voitosta ja 180 000 euron voittopotista taistelevat golfin kansainväliset huippunimet.

Kotimaisista kärkinimistä katseet kiinnittyvät alkukauden näyttöjen perusteella ennen kaikkea erinomaisen peli- ja tulosvireen löytäneeseen Tapio Pulkkaseen ja nousukuntoiseen Oliver Lindelliin. Muista suomalaisista Vierumäelle odotetaan Aasiassa uraansa rakentanutta Janne Kaskea, kesäkuussa KPMG Trophyssa neljättä sijaa jakanutta Kalle Samoojaa, Nordic Leaguessa äskettäin voittoon pelannutta Antti Ahokasta ja esimerkiksi Teemu Bakkeria, joka on tuore PGA:n mestari ja viime vuonna korkeimmalle sijoittunut suomalaispelaaja Vierumäellä.

Kotimaiset pelaajamme saavat kirittäjikseen kovia nimiä Euroopan huipulta. Skotlannin Robert McIntyren ohella kisaan osallistuvat Norjan Kristoffer Reitan. Osallistumismahdollisuutta on tarjottu muun muassa myös Italian Luca Cianchettille. Lopullinen turnauksen lähtölista valmistuu vasta kilpailuviikon alussa.

Toivotamme kaikki golfista kiinnostuneet seuraamaan kauden kotimaista päätapahtumaa paikan päälle. Kilpailuviikko tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua golfiin myös niille, joille laji on tähän asti jäänyt vieraaksi. Tapahtumia voi seurata maksutta koko kilpailuviikon ajan.

Tutustu kilpailuun ja kisatapahtumiin osoitteessa www.vierumakifinnishchallenge.fi.

Majoitusvaraukset kisaviikolle myyntipalvelustamme
Avoinna ma-pe klo 8-16
Puh. 010 5777 012
vapaa-ajanmyynti@vierumaki.fi