Ajankohtaista

Vierumäen Golfseura tiedottaa 1/2017

VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 16.1.2017

Hyvää alkanutta vuotta 2017 teille kaikille Vierumäen golfseuran jäsenille.

Haluan kiittää teitä luottamuksesta, jonka osoititte minulle seuran syyskokouksessa marraskuun lopulla. Nyt kun vuosi 2017 on vaihtunut, on minun aika ottaa seuran puheenjohtajuus vastaan, kääriä hihat ja ryhtyä hommiin yhdessä hallituksen kanssa.

Kuka on Juuso Ilkka? Olen 38-vuotias Ilmavoimien lentoupseeri, jonka juuret juontavat Vierumäelle. Elämäni ensimmäiset 20 vuotta asuin Vierumäellä. Vierumäen golfseuran jäsen olen ollut sen alusta alkaen. Toisin sanoen golfia olen pelannut seurassa pian 30 vuoden ajan. Olen nähnyt seuran toimintaa juniorin, kilpagolffarin sekä harrastajan silmin. Tiedän, kuinka hienot perinteet seuralla on ja kuinka suuri potentiaali seurasta, jokaisesta jäsenestä kuin myös Vierumäestä löytyy. Näiden asioiden päälle on hyvä lähteä viemään seuraa kohti 2020-lukua.

Seuran perusasiat kuten talous ja jäsenmäärä ovat kunnossa. Mielestäni perusasioiden ollessa kunnossa, nyt on hyvä ja oikea hetki kehittää muita asioita niin, että olemme moderni seura joka pyrkii vastaamaan kaikkien jäsenien toiveisiin kun siirrymme seuraavalle vuosikymmenelle. Hallituksena olemme tehneet jo paljon töitä tätä kautta varten, joista tiedotamme lisää tulevissa kuukausitiedotteissa. Paljon tulee muuttumaan, sen voin luvata jo nyt. Vuoden aikana aloitamme myös ViGS 2022 -strategiatyön, jolla pyrimme luomaan selkeät ja toteuttamiskelpoiset suuntaviivat seuralle tulevia vuosia varten ja täten takaamaan seuran systemaattinen kehittäminen. Muutos ei tapahdu kuitenkaan yhdessä yössä tai golfkaudessa. Muutos vie aikaa.

Seuralle elinehto on toimiva yhteistyö Vierumäen kanssa. Myös Vierumäki on muutoksessa ja näen, että meidän tulee tukea toinen toistamme muutoksen aikana. Kun teemme asioita yhdessä erityisesti Vierumäki Golf Oy:n kanssa, saamme paljon hyvää aikaiseksi. Seurana voimme omalla positiivisella tekemisellä ja ilmeellä antaa hyvän mielikuvan koko Vierumäestä. Aikoinaan puhuttiin paljon Vierumäen hengestä. Minulle Vierumäen henki näyttäytyi tekemisen meininkinä, iloisuutena, ihmisten kanssakäymisenä ja yhteisenä tekemisenä. Sen hengen haluaisin näkyvän myös golfseurassamme tulevina vuosina.

Meillä on huippuporukka hallituksessa kasassa vuodelle 2017. Olen vakuuttunut siitä, että saamme paljon aikaiseksi jo tämän kauden aikana. Asioita, joista toivottavasti jokainen seuran jäsen pääsee nauttimaan. Vaikka itse asunkin Keski-Suomessa, asuu suurin osa suvustani ja ystävistäni Vierumäen läheisyydessä. Tämän johdosta vietämme paljon aikaa Vierumäellä ja toivon, että siellä tulette aina avoimesti ja rohkeasti keskustelemaan kanssani. Vielä kerran haluan kiittää luottamuksesta jonka olette antaneet minulle. Tehdään vuodesta 2017 hyvä golfkausi yhdessä!

SENIORITOIMIKUNTA

Ilmari Hakala, puheenjohtaja
Varpu Blomster, sihteeri
Ritva Vuorinen
Pertti Hyppönen
Timo Selonen
Ilkka Taari

Lähipelikisa alkaa 30.1, josta tarkemmat tiedot löytyvät oheisesta kutsusta.

NUORISOTOIMIKUNTA

Nuorisotoiminnan talvi 2017

Talvikausi käynnistyy Vierumäki Hallilla Keskiviikkona 11.1.2017 kello 18.00 – 20.00

Harjoitusryhmät

Harrastajaryhmä. 7-18-vuotiaille nuorille. Harjoituksissa keskitytään liikunnallisiin perustaitoihin ja golfin perusteisiin. Tavoitteena on kehittää golftaitoja ja fyysisiä ominaisuuksia, jotta voi harrastaa itsenäisesti golfia. Lisäksi kannustetaan harjoitteluun ja kilpailemiseen eri tasoilla. Ryhmä on tarkoitettu kaiken tasoisilla ja ikäisille golffareille.

Harjoituksissa tehdään ryhmäjakoja tarpeen vaatiessa ja pyritään ottamaan jokaisen henkilökohtaiset tarpeet huomioon. Harjoitukset keskiviikkoisin kello 18.00 –20.00. Harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa golfopettaja Marko Avikainen. Kausimaksu 100 euroa.

Kilparyhmä. Kilparyhmä valitaan seuran kilpailevista junnuista ja he harjoittelevat oman kausisuunnitelman mukaan. Harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa golfopettaja Lasse Tynkkynen ja Fysiikkavalmennuksesta Ari Pajukko. Mikäli pääkaupunkiseudulla on kilpailemisesta aktiivisesti kiinnostuneita junioreita.

Ottakaa yhteyttä Ariin niin mietimme saisimmeko ryhmää kasaan myös pääkaupunkiseudulle. Ilmoittautumiset ryhmiin 5.1.2017 mennessä (ari.pajukko@phnet.fi tai 044-7212740)

Kausimaksu maksetaan ViGS:n tilille 30.1.2017 mennessä POP Heinola FI75 5045 0640 0528 21 Kirjoita viestiosioon: talvikausi/ryhmä 2017 sekä juniorin nimi.

Liikuntakerho. Talvikaudella järjestetään myös liikuntakerho 7-10 vuotiaille nuorille. Kerhon tavoitteena on saada uusia harrastajia golf ryhmiin ja tuoda golfia esille lähialueen nuorille. Kerho järjestetään Vierumäen Paloaseman liikuntasalissa Maanantaisin kello 18.00 – 19.00. Kerho alkaa 16.1.2017. Kerho on maksuton.

Greenin kuntostudio. Greenin kuntostudio on kaikkien harjoitusryhmien junioreiden käytössä ilmaiseksi. Ikäraja 15 vuotta.

Seuran harjoitusvuorot: Seuralla on harjoitusvuoro Greenin golftilassa lauantaisin 12.00- 13.00.(alkaen 14.1.2017) Hyödyntäkää näitä vuoroja omatoimisessa harjoittelussa

Mikäli heräsi kysymyksiä tai haluatte lisätietoja niin kerron mielelläni lisää Ari Pajukko, Nuorisovastaava ari.pajukko@phent.fi tai 044-7212740.

VIERUMÄKI TIEDOTTAA

Tervetuloa treenaamaan Vuosaaren Planmeca Areenaan Vierumäen Pron kanssa. Talven treenipaketti 249€ sisältää neljä opetustuntia Vuosaaressa sijaitsevassa hallissa, osoitteessa Pallokuja 1, 00980 Helsinki. Opetus tapahtuu yksityisopetuksena ja teema sovitaan toiveesi mukaan, esim. draivi, hybridi tai minkä itse haluat. Treenipallot ja paikkamaksu sisältyvät hintaan.

Lisäksi sinulla on mahdollisuus jäädä harjoittelemaan lähipeliä opetuksen jälkeen ilman lisämaksua.

Opetusajankohdan voit sopia suoraan opettajan kanssa, yhteystiedot alla.

Treeniterveisin
Marko, marko.avikainen@vierumaki.fi 044 767 8008
Lasse, lasse.tynkkynen@vierumaki.fi 040 845 7307

MUUTA HUOMIOITAVAA

Jäsenmaksulaskut on postitettu viikolla 2. Jos osoitteesi on muuttunut tai jäsenyyttäsi koskien on muuta huomioitavaa, ilmoitathan siitä sähköpostitse vigs@vierumaki.fi

TALVIHARJOITTELU

Golfin talviharjoittelu on viime talven tapaan Vierumäkihallilla. Varaaminen tilaan myyntipalvelusta p. 010 5777012 tai vapaa-ajanmyynti@vierumaki.fi sekä myös kahvila Greenistä, jonne varaukset voi maksaa. Kahvilasta on mahdollista ostaa kausi ja kymppikortteja.

Vierumäen golfseuran vakiovuoro lauantaisin klo 12-13 Vierumäki hallilla 14.1.2017 alkaen.

Harjoittelu on veloitukseton ja omatoiminen.