Blogit

Aloita kesäkuntoon 2016 -projekti nyt

Kesäkuntoon ensi kesänä on jokavuotinen somessa ja netissä pyörivä aihe, johon meistä jokainen törmää. Näin testauspäällikön silmin juuri nyt olisi paras hetki vuodesta ottaa tavoitteeksi ensi kesälle liikunnallinen tapahtuma, johon treenaaminen olisi järkevintä aloittaa nyt loppusyksystä.

Tavoitteeksi voi ottaa esimerkiksi Vierumäen Pullukka Runin koomikko Sami Hedbergin johdolla ensi heinäkuun alussa. Tavoite voi olla vaikka se, että vie 10 km Pullukka Runin läpi kävellen. Matalan kynnyksen tavoite on hyvä kiintopiste. Toki tuolloin on mahdollisuus myös taivaltaa juosten vaikka puolimaraton (21 km) hyvässä seurassa.

Hyväksi havaittu tapa aloittaa määrätietoinen kunnonkohotus omaa määränpäätään kohti voisi olla kuntotestit. Liikuntatapahtumaan mielivälle Vierumäen valikoimista löytyy vaikkapa valojänistesti ja kävelytesti.

Näissä molemmissa testeissä määritellään kuntotason mukaan, millaista harjoittelua kannattaisi tehdä, jotta päästään laadukkaasti ja turvallisesti kohti tavoitetta. Välimittauksilla, esimerkiksi puolen vuoden kuluttua, voidaan lisäksi seurata, meneekö kehitys oikeaan suuntaan.

Kovempitasoista liikuntaa ja neuvontaa haluaville voidaan tehdä uupumukseen johtavia testejä juosten tai pyörällä. Näissä tasotesteissä otetaan laktaattipitoisuuksia verestä testin kuluessa. Esimerkiksi Vierumäen Finntriathlonia ensi heinäkuussa tavoitteleville voisi olla hyvä tehdä yhdistelmätesti eli triathlontesti, jossa pyöräillään ja juostaan kiihtyvällä vauhdilla sekä saadaan lajinomaista tietoa jatkoharjoittelua varten.

Jos liikuntatapahtumaan tähtääminen tuntuu vielä kovalta tavoitteelta, kerron teille innostavan case-esimerkin tältä viikolta. Sen pointtina on se, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa itsestäänhuolehtiminen ja kuntoilu.

Case: Eläkeläispariskunnan kunnonkohotusprojekti

Sain klinikallemme kuluvalla viikolla asiakkaiksi nastolalaisen eläkeläisparin Jarin ja Vuokon. Molemmilla on ollut paljon erilaisia fyysisiä vaivoja kuten astmaa, reumaa ja isoja leikkauksiakin takana. Vuokko on jäänyt eläkkeelle jo muutamia vuosia sitten ja Jari sai eläkepaperit tänä keväänä.

Vuosien varrella nuorena paljon kuntoillut pari on kerännyt erityisesti vyötärölle ylimääräisiä kiloja. Nyt eläkepäivien koitettua he kuitenkin päättivät tehdä asialle jotakin ja hommasivat aktiivisuusrannekkeet. Molemmilla on paino tippunut ihan kävelemällä ja ruokavalion muutoksilla parissa kuukaudessa. Jarilla 10 kiloa ja Vuokolla 6 kiloa.

Nyt he päättivät tulla mittauttamaan kehonkoostumustaan Inbody-testiimme. Samalla keskustelimme, miten pari voisi vähän laajentaa treenitottumuksiaan.

inbody_seniorimies inbody_seniorinainen

Keskustelussa kävi ilmi, että Vuokko oli aloittanut kuntoilun maltillisemmin kuin Jari. Testauspäällikkönä annoin heille neuvoja, miten he voisivat löytää kultaisen keskitien. Sillä kunnonkohotus ja terveydestä huolehtiminen ei ole mikään pikamatka, vaan se vaatii sitkeyttä ja malttia.

Kävelyn rinnalle suosittelin heille näitä lajeja:

  • Vesijumppa
  • Pyöräily vaikka kuntopyörällä pahimpina rospuuttopäivinä
  • Hiihto tasaisella maalla
  • Kuntosali pari kertaa viikossa

Treenasitpa sitten triathlonille tai laihduttaaksesi, niin aina täytyy muistaa pitää huolta siitä, että rasitus ja lepo ovat oikeissa mittasuhteissa. Case-esimerkin pariskunnankin kohdalla oli nähtävissä sitä, että oli innostuttu tekemään liikaa. Jopa 3 tunnin lenkkejä päivässä. Tällainen voi ennemmin laskea kuntoa kuin nostaa sitä.

Aktiivisuusrannekkeet ovat hyviä motivoimaan, mutta loppuviimeksi ne ovat kuitenkin laitteita, jotka eivät voi nähdä käyttäjäänsä samanlaisena yksilönä kuin testaaja. Siksi suosittelen meidän testejämme ja palautetuokioitamme.

Jarin ja Vuokon kohdalla palautetuokiossa käytiin läpi myös mm. oikeanlaista sauvakävelytekniikkaa. Jari oli ostanut sauvat ja myyntipuheen mukaan ne tehostavat kävelyä jopa 30 prosenttia. Totuus on se, että väärinkäytettynä sauvoista voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Oikeaoppisessa sauvakävelyssä askeleet ovat pitkiä, ote sauvoista on reipas muttei puristava ja kävelijä on hieman etunojassa, kun hän lykkii sauvoja taaksepäin.

Teimme pariskunnan kanssa välitavoitteen tammikuulle, jolloin teemme heille testejä uudestaan. Katsotaan mitä heille silloin kuuluu. Ties vaikka olisivat ilmoittautuneet Pullukka Runiin!

senioripari_vierumäki

Näillä testi- ja liikuntavinkeillä kehotan teitä kaikkia lukijoita nauttimaan raittiista ilmasta ja syksyn kauneudesta, yhdessä tai yksin, ohjatusti tai itsenäisesti. Tärkeintä olisi löytää liikunnan ilo ja riemu ja se tapahtuu todennäköisemmin ammattilaisten auttamana.

 

Pekka

 

 

23.12.2015 17:23

Repe Harmanen

Pekan kannustavuus on hyvästä! Testattu taas vuodeksi kahdessa polvessa ja hyviä ajatuksia kannustavista tavoitteista, yksilöllisesti! Ei ole yhtä totuutta asioissa ja fiilis jäi, että aina kannattaa kuntoilla! Kiitos Pekalle. Kirjoitus tukee tekemistä!

01.11.2015 18:27

Jari Siltala

Kiitokset testaajalle.Hyvät neuvotkin oli tarpeen.Meno jatkuu nyt vähän rauhallisemmin.Yritetty ymmärtää rasituksen,levon ja ravinnon merkitys.Tämä tekemäsi testi tuli meille oikeaan aikaan ja saimme valtavasti uutta tietoa itsestämme.Suosittelen kaikille heti alkuunsa ketkä rupeavat kuntoilemaan tosi mielellä.Myös sen ymmärtäminen ettei tässä iässä 62 v .mikään kuntoilu laji ole enää mikään pikamatka vaan kuukausien kenties muutaman vuoden projekti.Katsotaan tammikuussa missä mennään.Sitä odotellessa kaikille hyviä elämyksiä liikunnan parissa.Toivottelee testatut nro100001 ja 100002 .

30.10.2015 18:38

Ursula Lindholm

Onpa kannustava juttu! Hyvä olo alkaa aina itsestä. Ja tietysti ammattilaisen neuvoista ?.

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *