Blogit

Asiakkaiden ilo tarttuu itseenkin

Viime viikolla kirjoittelin siitä, että haluan olla syyslomalla asiakkaillemme lomaenkeli. Tänään oli hyvä hetki toteuttaa tämä suunnitelma.

Kävin tänään fiilistelemässä urheiluhallissa, kun “poppilaiset” eli Perhe on Paras -kurssilaiset liikkuivat yhdessä. Meneillään oli muun muassa koko perheen musamuuvit, joissa oli vierailevana tähtenä meidän oma maskottimme Pihkis. Musamuuvien lopuksi käytiin leikkimielinen tanssibattle miesten ja naisten tai oikeastaan poikien ja tyttöjen välillä. Lataan tähän postaukseen mukaan myös Instagram-videomme, josta näette, millainen meininki musamuuveissa oli.

syysloma_2015_5

 

Musamuuveista suunnistin urheiluhallin aulaan, jossa jaettiin diplomeja tänään Perhe on Paras -kurssinsa päättäville. Aika muikeita ilmeitä oli muksuilla, kun saivat diplomin ja pääsivät vielä Pihkiksen syleilyyn.

Itselläni oli aamulla töissä vähän nihkeä startti, joten käynti urheiluhallissa tuli tarpeeseen ja käänsi päivän suunnan. Lasten ja perheiden ilo tarttui myös itseen.

Urheiluhallilta kävelin takaisin toimistoon Vierumäkihallille ja matkan varrella otin vielä kuvia jalkapalloilevista pojista. Samalla juttelin poikien äidin kanssa, kun hän antoi palautetta Vierumäen palveluista.

syysloma_2015_1

Työpisteelläni totesin, että eilen markkinointitiimillemme luennoinut Tapani Ilkka oli kyllä ihan oikeassa: Mikään ei korvaa aitoa ja luonnollista kontaktia ja jutustelua.

Entisen rehtorimme Tapani Ilkan vierailusta kirjoittelen vielä ihan oman blogipostauksen mahdollisimman pian.

Mutta vielä on syyslomaa jäljellä ja aion kierrellä vielä tällä sekä ensi viikolla alueella. Tulkaa juttelemaan ja kertomaan sydämellänne olevista asioista, arvon asiakkaat!

syysloma_2015_2

Alla lisää kuva- ja videosatoa tämän päivän retkeltäni. Toivottavasti tuovat iloa Sinullekin.

Terkuin,

#lomaenkeli #viestintäkoordinaattori Terhi

syysloma_2015_3

 

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *