Blogit

Ihanaa Urheilugaala, ihanaa!

urheilugaala 2016

Eilen sain jälleen todistaa, että Vierumäki todella on seikkailu. Aina ei aamuisin tiedä, mihin askeleet vievät illan tullen.

Kävelin eilen pitkin Kaskelan käytävää erään palaverin jälkeen ja näin edessäni toimitusjohtajamme Heikki Hietasen sekä esimieheni Ursula Lindholmin. He lähestyivät minua vakavan näköisinä ja hetken jo pelästyin, mitä asiaa heillä mahtaisi olla.

Kun tulin heidän kohdalleen, Heikki kysyi minulta, olenko nopea lähtijä. Vastasin olevani ja kysyin, että mihin pitäisi lähteä. Heikki tuumasi, että pääsisinkö illan Urheilugaalaan mukaan. Yleensä gaalaan lähtee Vierumäen johtoa, mutta tällä kertaa oli tullut peruutuksia niin, että minulle aukesi mahdollisuus astua remmiiin. Joten voitte vain arvata, miten innoissani olin heti, kun kuulin tästä tilaisuudesta!

Aloin välittömästi järjestellä asioita niin, että pääsisin matkaan mukaan. Klo 15 maissa starttasimme kohti Isoa Kirkkoa ja Hartwall Arenaa.

En ole koskaan ennen elämässäni ollut yhtä hienossa tilaisuudessa mukana. Onneksi sain ennen lähtöäni hiukset, meikin ja pukeutumispuolen natsaamaan niin, että juhlissa oli hyvä fiilis olla. Kokemus ei varmasti olisi ollut sama, jos itsellä olisi ollut tunne, että on alipukeutunut tai hiukset ovat huonosti. Sen verran turhamainen olen tässä kohtaa 🙂

blogi_terhi_urheilugaala1

Pöydässämme vallitsi koko illan rento tunnelma, jossa fiilisteltiin yhdessä illan tapahtumia. Oli tosi kiva nähdä työkavereita ja johtoa myös juhlan merkeissä. Tarkkasilmäisimmät saattoivat kuulemma bongata meidät televisioruudustakin.

TOP3-hetket itselleni olivat:

  • Kari O. Sohlbergin Elämänura-palkinto. Sohlbergista näki, miten hän oli aidosti yllättynyt palkinnosta. Liikutus oli pöydässämmekin käsinkosketeltava.
  • Jorma Kontion Urheilun lähettiläs -palkinto. Voi miten kaunis yllätys oli järjestetty, kun Kontion tytär Anna-Julia Kontio sai jakaa isälleen palkinnon. Liikutuimme tästäkin.
  • Kiira Korven, Minna Kaupin, Saku Koivun sekä Jarkko Niemisen Urheilu-ura-palkinto. Oli upeaa seistä koko yleisön kanssa samassa rintamassa ja kunnioittaa näiden upeiden urheilijoiden jo päättyneitä uria.
blogi_terhi_urheilugaala6

Gaalassa oli paikalla useita jääkiekosta tuttuja henkilöitä. Vierumäen väki jutteli mm. Sinuhe Wallinheimon kanssa.

blogi_terhi_urheilugaala7

Mietaa on iki-ihana. Tuossa kainalossa oli niiiin turvallinen olo!

blogi_terhi_urheilugaala8

Täytyy myös todeta, että olin mielettömän ylpeä läpi gaalan sekä Vierumäestä että kotikaupungistani Lahdesta. Molemmista oli edustettuna iso joukko urheilijoita ja urheiluvaikuttajia tilaisuudessa. Lisäksi lahtelaisia juuria edustivat illan artistit Cheek ja Jorma Kääriäinen.

Vierumäen pöytä tunnisti muun muassa heidät “omiksi tyypeikseen”:

  • Nettilähetyksen eli pre shown juontaja Jere Nurminen, joka on entinen Vierumäen urheilujournalismin opiskelija
  • Tankotanssiesityksellään yleisön hurmannut Oona Kivelä, joka on opiskellut Vierumäellä 2008-2009
  • Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajan paikan jättävä, Vierumäen Country Club Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kalervo Kummola
  • Vuoden Tapahtuma -palkinnon saaneen Gymnaestradan pääsihteeri Maria Laakso, joka kuuluu Suomen Urheiluopiston hallitukseen
  • Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen, joka käy Vierumäellä testeissä ja on ollut tähtivierailijana One Way Ski Camp -leirillä Vierumäellä
  • Suunnistaja Minna Kauppi, joka veti kesällä 2015 suunnistusleirin Vierumäellä

Ensi vuonna ovat Urheilugaalan lisäksi vuorossa Vierumäen 90-vuotisjuhlat sekä Lahti 2017 -kisat.

Mahtavaa, että meillä on silloin paljon aihetta juhlaan! Sillä:

“Elämä vailla juhlia on kuin pitkä tie vailla lepotaukoja” – Demokritos

Kiitos upeasta gaalaelämyksestä pöydässämme istuneille, juhlissa tapaamilleni ihmisille sekä gaalan järjestäneille tahoille. Lahen likka tykkäs!

 

PS. Kiitos myös Tomi Natri, kun otit tämän blogikirjoituksen pääkuvan minusta ja Hautalan Villestä!

 

 

13.01.2016 12:38

Brina

Kiva kirjoitus – hyvät kuvat 😉

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *