Blogit

Kolmen tutkinnon LO15

Olen Hannele Impola ja toimin liikunnanohjaajana Vierumäellä. Olen eräänlainen Vierumäen lapsi. Syntynyt olen Oulussa, mutta lukion jälkeen tieni toi opiskelemaan Vierulle. Ensimmäisen kerran tulin tänne jylhän luonnon keskelle keväällä 2004. Paikka vei jalat altani ja täällä edelleen ollaan.

Vierumäellä olen käynyt kolme eri koulutusta. Ensimmäiset kaksi vuotta kävin liikunnanohjaajan perustutkintoa, eli tutummin tunnettua LPT:tä. Tämän jälkeen vietin kesän Oulussa ja opiskeluni jatkuivat Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa, Vierumäen yksikössä. Keväällä 2008 valmistuin nimikkeellä liikunnanohjaaja AMK. Tätä tutkintoa meillä kutsutaan LOT:iksi. Pari vuotta meni töissä, mm. Haaga-Helian hankkeessa, liikunta-aktivaattorina yhtenäiskoulussa. Toimipisteeni tässä hankkeessa oli osittain Vierumäki ja työskentelin Kaskelassa, vanhassa päärakennuksessa.

Käytävät Kaskelassa oli vuorattu ilmoituksilla syksyllä 2010 alkavasta urheilujournalismin koulutuksesta, johon tuli sitten haettua. Keväällä 2012 olin jälkeen yhden kokemuksen ja koulutuksen rikkaampi. Laulettiin Kaskelan pallohallissa Vierumäen Marssi ja tällä kertaa pokattiin paperit urheilujournalismin erikoistumistutkinnolta. Olemme joskus ystävieni kanssa vitsailleet, että minkä tutkinnon kävisinkään seuraavaksi, mutta ainakaan toistaiseksi sellaista ole löytynyt. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin todella onnellinen, että lähdin Vierumäelle. Olen saanut paljon mahtavia kokemuksia ja ennen kaikkea tavannut todella paljon ihania ihmisiä. Terveiset lähtevät tässä kohtaa kaikille vanhoille opiskelukavereille sekä opettajille!

blogi_hannele_2

Jo kesällä 2011 työskentelin liikunnanohjauksessa ja tämän jälkeen olen pikku hiljaa tullut osaksi meidän fantastista liikunta-aktivaattorien jengiä. Työni sopii todella hyvin elämääni, koska pystyn yhdistämään sen omaan elämäntapaani eli aktiiviseen keilailun harrastamiseen.

Syy, miksi Vierumäelle pohjoisesta lähdin, oli intohimoni keilaamiseen. Tässä vaiheessa olin keilannut vasta neljä vuotta, mutta väsynyt matkustamaan Oulun ja etelän väliä. Suurimmat keilakilpailut pelataan Etelä-Suomessa. Silloinen valmentajanikin oli muuttanut Kouvolaan, joten halusin päästä lähemmäs hyviä harjoittelu- sekä kilpailuolosuhteita. Edelleen keilaan, vaikka opiskeluaikoina rakkauttani lajiin hieman koeteltiin, kun Vierumäellä ei ollut opiskeluaikoinani keilahallia. Olen päässyt kuitenkin urani aikana pukemaan päälleni Suomi-paidan kuusi kertaa, neljä kertaa aikuisten arvokilpailuissa ja kahdesti nuorten sarjoissa.

Elämäni pyörii aika tiiviisti työni ja keilailuni ympärillä. Vierumäen lisäksi työskentelen myös keilailun parissa. Perhettä minulla ei vielä ole, joten aikaa on reissata ympäri Suomea sekä touhuta vapaa-ajalla lähinnä urheiluun ja liikuntaan liittyvien juttujen parissa.

Blogin nimi Vieruohjuri tulee meiltä liikunnanohjauksesta, koska puhuttelemme porukkaamme Vieruohjureiksi. Lisäksi meillä jokaisella ohjaajalla on omat numeromme varausjärjestelmässämme ja minun numeroni on 15. Teille siis tulee varmasti tutuksi nimimerkki LO15 (liikunnanohjaaja 15). Blogissani kerron teille liikunnan sekä urheilun ilosta, sekä avaan teille Vierumäkeä meidän liikunnanohjaajien silmin. Lisäksi mukaan varmasti mahtuu muutama keilailukisa sekä liikuntavinkki. Toivottavasti viihdytte matkassani!

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *