Blogit

Kuntokartoitusten kautta kuntoon

Erilaisten mittausten avulla saadaan nykytekniikalla hahmotettua helposti, millä tasolla henkilön ominaisuudet ovat. Testien jälkeen voidaan puolestaan päätellä, millaisia harjoitteita ja millä intensiteetillä liikuntaa kannattaa tehdä.

Vierumäen liikunta- ja terveysklinikalla noudatamme filosofiaa, jossa: “Ensin tutkitaan taudin kuva ja sitten tarjotaan oikeaa lääkettä parannuskeinoksi. Täsmälääkkeenä toimii usein liikunta.”

Olen työssäni testauspäällikkönä huomannut, että varsin usein liian kovilla tehoilla kuntoilun aloittavat eivät jatka “projektiaan” niin, että heille syntyisi tapa huolehtia itsestään läpi elämän. Kun aloittaa riittävän varovasti, elämä muuttuu todennäköisemmin pysyvästi.

Sopivien, ammattilaisten kuntotestien perusteella antamien, vinkkien avulla päästään pehmeämmin alkuun ja silloin saadaan parempia tuloksia jaksamiseen ja terveyteen.

Yksi helpoimmista tavoista aloittaa itsestäänhuolehtiminen ja kuntoilu on InBody-mittaus, jossa sähkötaajuuksia käyttämällä saadaan selville kehon koostumus. Tuloksesta nähdään mm. lihasmassa, rasvamassa, lihastasapaino, nestetasapaino, viskeraalirasva ja painonhallintatavoite. InBody-mittaus yhdistettynä asiantuntijan ravinto-ohjeisiin motivoi mahtavasti tekemään pieniä elämäntapamuutoksia omaan arkeen. Kontrollimittaus 4-6 kuukauden kuluttua todistaa, ollaanko oikeilla jäljillä vai pitäisikö jotain toimintatapoja muuttaa.

Yleisen jaksamisen mittauksista puolestaan polkupyöräergometritesti on turvallinen tapa kartoittaa sydämen ja verenkiertoelimistön kuntoa. Vierumäellä pyörätestit tehdään monitoroidussa sykeseurannassa, jolloin testattavan sydänkäyrä on koko ajan testaajalla näkyvissä. Tuloksessa näkyy henkilön jaksamisen indeksi painokiloihin suhteutettuna ja sen perusteella voidaan antaa harjoitteluohjeita sekä suuntaa-antavia sykeohjeita.

Näillä kartoituksilla ja ammattilaisten ohjeilla pääsee hienosti alkuun tai jo aiemmin kuntoilleet saavat lisää motivaatiota ja monipuolisuutta terveys- ja kuntoliikuntaansa.

Hienointa työssäni on olleet ne hetket, kun ihmiset ovat juuri testien jälkeen heränneet tekemään elämänmuutoksen. Miltä se sinusta kuulostaisi?

Iloisin terveisin,

Pekka

PS. Jos innostuit testeistä, voit kysyä lisää kommentoimalla tähän tai laittamalla sähköpostia: pekka.pulkkinen@vierumaki.fi

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *