Blogit

Lapsi liikkuu, kun aikuinen antaa siihen mahdollisuuden

Lapsi hyppii kuralätäkössä.

Blogikirjoitus | Julkaistu 7.8.2020 | Kirjoittaja Jaakko Lattu, opettaja

“Lapsi liikkuu, kun siihen annetaan mahdollisuus”, olen kuullut sanottavan. Lause antaa ymmärtää, että lapsella on luontainen tarve ja halu liikkua ja että hän myös liikkuu, jos vain puitteet ovat kunnossa. Kun kääntää ajatuksen ylösalaisin, voi ajatella, että lapsen liikkumattomuus ja passiivisuus on seurausta ympäristön rajoitteista tai mahdollisuuksien puutteista – vika on siis aikuisissa? 

Näin yksinkertaisesti asia ei varmaankaan ole, eikä aikuisten sormella osoittelu ole ratkaisu oikeaan suuntaan. Kuitenkin näin kesän lopulla, kun lapset taas lomien ja korona-arjen jälkeen viettävät ison osan ajastaan päiväkodeissa, kouluissa ja muissa ympäristöissä, joissa toiminnalle on asetettu tavoitteita, on syytä pysähtyä arvioimaan, onko liikunnan edistäminen arjessa huomioitu ja miten se näkyy käytännössä.  

Voisiko alussa esittämääni väitettä tarkentaa siis muotoon “lapsi liikkuu, jos aikuinen antaa siihen mahdollisuuden”? Mitä sitten tarkoitetaan mahdollisuuden antamisella? Minkälaisia mahdollisuuksia tulee lapselle eri ikävaiheissa tarjota, jotta edellisessä blogissakin esitellyt liikuntasuositukset täyttyvät?

Lähtökohta on se, että lapsi syntyy maailmaan avuttomana ja tarvitsee keskeneräisyytensä tueksi aikuisen huolenpitoa, opastusta ja kannustusta pitkälle aikuisuuteen saakka. Liikkumiseen kasvattaminen siten, että siitä tulee ihmiselle elämäntapa, on yksi tärkeä osa-alue, johon aikuisen on syytä panostaa. Miksi? Perusteluihin voit halutessasi perehtyä esimerkiksi varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten taustalla olevien tieteellisten perustelujen kautta

Liikkumaan kasvattaminen on yhteistyötä

Kasvatus on parhaimmillaan yhteistyötä kodin, varhaiskasvatuksen, koulun ja muiden toimintaympäristöjen, kuten liikuntaharrastuksien, kesken. Jokaisella tomijalla on oma tärkeä roolinsa. Tässä kirjoituksessa suuntaan ajattelua näiden eri roolien mahdollisuuksiin, miksei jopa velvollisuuksiin, liikkumaan kasvattamisessa.

Kuten edellisessä Liikkumista kasvattamassa -blogikirjoituksessa todettiin, lapsi tarvitsee kolme tuntia erilaatuista liikettä joka päivä. Yhtä tärkeää on pyrkiä minimoimaan passiivista (ruutu-) aikaa sekä varmistaa hyvän unen ja ravinnon määrä ja laatu. 

Jotta ihminen omaksuu jotain elinikäisesti, on taustalla oltava vahva motivaatio ja mieleen jääviä kokemuksia. Onnistumisen tai pätevyyden kokemukset tai edes tunne mahdollisuudesta onnistua, autonomia eli mahdollisuus toteuttaa itseään halutulla tavalla/tasolla sekä yhteenkuuluvuuden tunne eli kokemus siitä, että on tärkeä osa ympärillä olevaa porukkaa, ovat olennaisia voimavaroja liikuntataitojen ja tottumusten oppimisessa.  

Kodin rohkaiseva rooli

Miten siis vanhempi voi tukea pientä lastaan? Aika helposti, jos asian haluaa niin ajatella. Liikkeelle voi lähteä vaikkapa tarkastelemalla sitä, minkälaisia arjen mahdollisuuksia lapsella on liikkua, tasapainoilla ja leikkiä? Onko hänellä tilaa ja lupa ryömiä, kiivetä ja juosta tai nousta sohvan reunalle, josta hypätä alas? Onko leikkikalujen joukossa sellaisia lapselle soveltuvia välineitä, kuten palloja,  joihin on helppo kiinnittää huomionsa, kiinnostua, tarttua, heittää ja ottaa haltuun? 

Ovatko kengät, luistimet, vaatteet tai varusteet sopivat, eivätkä ainakaan epäsopivuudessaan esteenä vapautuneelle liikkumiselle? Joskus sopivalla liikuntavarusteella voi olla isokin vaikutus innostumiseen, rohkaistumiseen ja oppimiseen. Hyvä esimerkki ovat uimalasit, jotka voivat olla sopivasti istuessaan tärkeä apu veteen ja vedenalaiseen maailmaan totuttautuessa. Tässä kohtaa haluan kuitenkin huomauttaa, että liikuntavälineiden ja -varusteiden ei tarvitse olla uudet, hienot ja kalliitPallon tai mailan ei tarvitse olla mallia “virallinen”, vaan heittämistä ja kiinniottamista voi alkuun opetella vaikka pehmolelulla. Kenkien, monojen ja luistinten tulee olla sopivat, mutta ei tietenkään viimeisintä mallia  – pääasia, että ne toimivat.  Milloin olet muuten viimeksi teroittanut lapsesi luistimet?

Kun lapsi sitten innoissaan hyppää sohvalta alas tai heittää onnistuneesti pallon seinään, saako hän aikuiselta hyväksyvän ja jopa kannustavan huomion eli viestin siitä, että tämä on hyvä juttu, anna mennä vaan? Lähteekö aikuinen lapsen kasvaessa mukaan pihaleikkeihin tai- peleihin, metsään kävelyretkelle? Loppujen lopuksi riittävää on se, että lähtee ja on läsnä. Aikuisella ei tarvitse olla omaa osaamista tai ”lajitaustaa” – riittää, kun eläytyy lapsen maailmaan, antaa varauksetonta huomiota sekä tukee kädestä pitäen silloin, kun on tarve. Joskus voi olla hyvä pysähtyä miettimään myös omia liikuntakokemuksiaan ja -tottumuksiaan – ne voivat vaikutta omaan suhtautumiseen sekä hyvässä että pahassa. Pohdinnan tueksi voin suositella tutustumaan Jaana Karin tekemään tutkimukseen liikkujatyypeistä.

Kun lapsi innostuu ja kehittyy, vauhti ja vaarallisten tilanteiden määrä kasvaa, löytyykö aikuiselta viisautta säilyttää positiivinen ja kasvua tukeva ajattelu, jossa kolhut ja epäonnistumiset kuuluvat oleellisena osana oppimiseen? Kun lapsi epäonnistuu kärrynpyörän yrityksessä, on helppoa todeta ”se on kyllä aika vaikeaa, en minäkään sitä oppinut”. Näin viestimme lapselle, että ponnistelemiseen ja taidon opettelemiseen ei kannata käyttää aikaa. Liikuntataitojen oppiminen on kuitenkin mitä parhain mahdollisuus oppia omaksumaan yrittämisen, erehtymisen, uudelleen yrittämisen, oivaltamisen ja lopulta palkitsevan onnistumisen kehän kaava, josta on varmasti apua läpi elämän. Muistelepa itse jotain sykähdyttävää hetkeä, kun olet huomannut pitkän ponnistelun tuottaneen tuloksen. Vieläkin saatat tuntea siitä ylpeyttä ja itseluottamuksen kasvua. 

Aktiivisuutta päiväkoti- ja koulupäivään

Entä varhaiskasvattaja tai alakoulun opettaja – millainen rooli heillä on lasten liikunnan edistämisessä? Sanoisin, että merkittävä, jopa elintärkeä. Erityisesti varhaiskasvattajilla, päiväkodin henkilökunnalla on iso mahdollisuus edistää lasten motoristen perustaitojen monipuolista kehittymistä. Suositusten mukaan nämä taidot tulisi olla hallussa kouluikään mennessä. Ajankohdan viisaus lienee siinä, että kouluikään mennessä lapsi on oppinut vertailemaan ja arvioimaan ympäristöä suhteessa omaan sisäiseen mielikuvaansa itsestään sekä omista taidoistaan. Tämä voi heikentää itseluottamusta ja halua heittäytyä liikkumaan ja oppimaan liikuntataitoja. Mitä pienempänä siis taitoja omaksuu, sen parempi motivaation ja itseluottamuksen näkökulmasta. Viisaiden aikuisten seurassa ja sopivassa ympäristössä taitojen oppiminen ei ole kuitenkaan myöhäistä koulutaipaleellakaan.

Mitä varhaiskasvattaja voisi sitten tehdä? Tässä yksi testattu esimerkki eräältä opiskelijaltamme liikkumiseen kannustavasta päivärytmistä:

  • aamulla tasapainoradan rakentamista tasapainokivistä/lattiapalikoista ja siinä leikkimistä
  • aamupäivän ulkoiluhetkellä aluksi yhteisesti pihan ympäri juoksua aikuisen innoittamana ja lopuksi aikuisen ohjaama hippaleikki
  • lepohetken jälkeen liikkumista vauhtivarpaiden tahtiin
  • välipalan jälkeen taas tasapainoradan rakentelua
  • ennen ulos lähtöä tabata-treenit ja pihalla taas hippaleikkejä aikuisen ohjaamana.

Yksinkertaista, eikö vaan? Näin luodaan lapselle mahdollisuus liikkua kaksi tuntia päiväkotipäivän aikana sekä kevyesti että hengästyen, minkä merkitystä ei voi vähätellä. Vielä, kun mukaan otetaan ympäri vuoden vaihtuvat teemat, välineet (pallot, mailat ym.) ja ympäristöt (sali, metsä, urheilukenttä, puistotelineet, jää ym.), jotka tuovat tarvittavaa monipuolisuutta, on varhaiskasvattaja hoitanut oman ruutunsa lasten liikunnallisen elämäntavan mahdollistajana.  

Myöskään varhaiskasvattajalla ei tarvitse olla rautaista lajitaustaa tai huikeita liikkumistaitoja. Riittää, että on valmis näkemään vaivaa toiminnan suunnittelussa, mahdollisuuksien luomisessa sekä uskalluksessa heittäytyä mukaan liikunnan pyörteisiin ja lasten maailmaan. On hyvä osata arvioida, mitä on monipuolinen, riittävä ja innostava liikunta ja miten se näkyy arjen valinnoissa, muokata ympäristöä liikkumaan aktivoivaksi, hankkia sopivia välineitä sekä opetella itse leikkien ja pelien sääntöjä.

Samat asiat pätevät alakouluun siirryttäessä. Luokanopettajalla on mahdollisuus ja autonomiaa muokata lasten oppimisympäristöistä liikkumista ja liikuntataitojen oppimista edistäviä. Samalla opettaja tulee luultavammin tukeneeksi kouluviihtyvyyttä sekä lasten oppimista aineessa kuin aineessa. 

Miksei koulupäivä voisi alkaa yhteisellä, oppilaiden näköisellä tai jopa heidän itse toteuttamallaan “aamutreenillä”? Suomessa lähdettiin valtion johdolla kehittämään koulujen liikunnallista toimintakulttuuria noin kymmenen vuotta sitten Liikkuva koulu-hankkeellaMoni koulu on lähtenyt mukaan ja toimintakulttuuriin on saatu aikaan muutoksia, toivon mukaan pysyviä sellaisia.  Uskoisin, että töitä riittää kuitenkin edelleen – kiven tulee jatkaa pyörimistään, jottei se sammaloidu. 

Tanskassa on muuten myös tehty kokeiluja, joiden tavoitteena oli kokeilla, miten jokaiseen koulupäivään saataisiin lisättyä 45 minuuttia fyysistä aktiivisuutta. Millä keinoinMuun muassa aktiivisten taukojen, välituntiliikunnan, vapaa leikin, harjoittelun ja koulumatkaliikunnan edistämisen avulla. Mielenkiintoinen kokeilu omasta mielestäni oli 20 minuutin mittaisen treenin tekeminen joka ikinen aamu – millaisethan vaikutukset tämänkaltaisella toimintatavalla on oppilaiden oppimiseen, fyysiseen toimintakykyyn ja asenteisiin?   

Monipuolista näkökulmaa seuratoimintaan

Mitkä sitten ovat valmentajan tai ohjaajan rooli ja mahdollisuudet liikuntasuositusten toteutumisessa? Pohdimme aihetta lisää myöhemmissä blogikirjoituksissamme, mutta jo tässä kohtaa kannustan seuratoiminnan tekijöitä arvioimaan toimintaansa monipuolisen liikkumisen näkökulmasta. Onko alkulämmittelyissä tai loppuverryttelyissä, miksei itse lajiharjoitteissakin, mukana tasavertaisesti liikkumis-, tasapaino-, ja välineenkäsittelytaitoja edistäviä tehtäviä, pelejä tai leikkejä? Muiden kuin lajitaitojen harjoitteleminen ei mene hukkaan. Päinvastoin sillä voi olla  terveyttä edistävä vaikutus, ja ajan myötä lapsi voi myös omaksua lajiin liittyviä tarkeitä taitoja vaikkapa kehonhallintaan, liikkeiden rytmittämiseen, ympäristön havainnointiin ja päätöksentekoon liittyen.  

Nyt aktiivista ja turvallista elokuun jatkoa – palataan taas asiaan loppukuusta! 

Terveisin,
Jaakko Lattu, opettaja
Suomen Urheiluopisto


Kiinnostuitko aiheesta? Tilaa blogijulkaisuista tieto sähköpostiisi tällä lomakkeella.


Haluaisitko opiskella lasten liikunnan edistäjäksi? Tutustu koulutustarjontaamme!


Muista myös Liikkumista kasvattamassa -seminaari 20.-21.11.2020!


 

 

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *