Blogit

Luokan yhteiset retket eivät unohdu koskaan

Vierumäellä opiskelee vuosittain tutkintoon johtavissa koulutusohjelmissa noin 800 opiskelijaa. Noin puolet heistä on kokopäiväisiä opiskelijoita, jotka asuvat kampuksella ja harjoittelevat työtään alueellamme opintojensa ohessa. Suomen Urheiluopiston lähtökohta opetuksessa on se, että opiskelu olisi mahdollisimman työelämälähtöistä. Siitä, mitä työelämälähtöisyys käytännössä tarkoittaa, kertovat syksyn 2015 ajan opiskelijamme Hantta Liuttu, Nea Vallin, Elias Harala ja Kiia Mantere. Tällä kertaa kirjoitusvuorossa on Kiia.

Liikunnohjauksen perustutkinnon eli LPT:n  opiskelijoiden ensimmäinen vuosi täyttyy paitsi liikunnasta ja uusista tuttavuuksista, myös erilaisten tapahtumien järjestämisestä sekä luokan kanssa järjestettävistä retkistä. Ennen kaikkea nämä retket ovat jotain, mitä ei koskaan tulla unohtamaan – hyvässä tai huonossa mielessä.

Tunnetusti ulkoilma-aktiviteeteissa säällä on iso merkitys viihtyvyyden kannalta ja meitä poloisia LPT14–16 -vuosikurssilaisia jos joitakin on luontoäiti kovasti koetellut opintoretkillä. On ollut myrskyä ja sadetta elokuussa, sakeaa lumipyryä maaliskuussa ja jopa viime toukokuun retken alkutaipale taittui hyytävän kylmässä sateessa. Tuolloin oli kyseessä selviytymismatka Repoveden kansallispuistoon pyöräillen, meloen ja vaeltaen, mitä ei tehty meille ainakaan liian helpoksi. Mutta aiemmista koettelemuksista vahvistuneina selvisimme ehjinä ja suhteellisen hyvinvoivina perille asti.

Mutta Repovesi sikseen, tällä kertaa tulen kertomaan enemmän Lapin retkestä Ylläkselle. Retken ajankohtana on yleensä maaliskuu, mutta suunnittelu pyritään aloittamaan noin pari kuukautta ennen H-hetkeä. Reissulle valitaan opiskelijoiden joukosta pääorganisaattorit, jotka vastaavat retken suunnittelusta ja toteutuksesta. Tehtäviin kuuluvat suunnittelutyön jakaminen muulle luokalle, palaverien järjestäminen ja aikataulusta huolehtiminen. Olen ollut itse yksi näistä rattaidenpyörittäjistä yhdessä Gretelin, Joonaksen ja Jussin kanssa. Erilaiset persoonamme täydensivät mukavasti toinen toisiaan, joten toimimme tiiminä mielestäni erinomaisesti. Olen itse käynyt Lapissa useasti ja tämän tyyppisen retken suunnittelu kuulosti korviini mielenkiintoiselta ja sopivan haastavalta projektilta, joten halusin palavasti mukaan. Toki myös vastuun ottaminen sopi minulle.

Eräänä lumisena maaliskuun aamuna pakkasimme bussiin sukset, lumilaudat, opettajat ja itsemme. Niin 12 tunnin matka kohti Suomi-neidon kainaloa sai alkaa. Monilla varmasti kummitteli mielessä ajatus loputtoman pitkästä matkasta pitkin maanteitä takamus ja raajat puutuneina ahtailla linja-auton penkeillä, mutta matka sujui yllättävän kivuttomasti. Välietapeilla pääsimme jaloittelemaan raittiiseen ulkoilmaan ja bussissa Alias ja muut seurapelit olivat kovassa huudossa. Päästyämme perille eräkämpälle Äkäslompoloon oli päivä kääntynyt iltaan ja kirkas tähtitaivas antoi ihailemisen aihetta. Tuona iltana otimme rennosti: asettauduimme taloksi, levitimme makuupussit ja aloimme lataamaan akkuja tulevaa päivää varten.

Retkeen kuului hiihtovaellusta, joihin opiskelijat oli ennalta jaettu eri tasojen mukaisiin ryhmiin. Jokaisella ryhmällä oli opettajan lisäksi yksi opiskelija ryhmänjohtajana, joten innokkaille oli jälleen tarjolla ohjausvastuuta. No, enköhän minä nyt tälläkin kertaa ottanut tuon pestin vastaan. Hiihtoretkemme kulki enemmän tai vähemmän helppoa reittiä pitkin – oli tasamaata kunnollisen ladun kanssa ja maastoa, missä ei välillä näkynyt minkään valtakunnan hiihtoreittiä. Tavoitteena oli hiihtää paluumatka tunturin päällä. Haastavan ylämäen jälkeen tunturin laelle päästessämme meidät palkitsivat henkeäsalpaavat maisemat. Kyllä sen takia kannatti huhkia hieman enemmän. Itse hiihto tunturin päällä olikin yllättävän haastavaa maaston epätasaisuuden takia lumen ollessa paikoittain umpijäässä. Melkoisen puhurin takia ilmakin tuntui tuplasti kylmemmältä. No, ei muuta kuin kavereita tsemppaamaan ja hitaasti, mutta varmasti suksea eteenpäin. Nykyään tälle seikkailulle ei voi kuin nauraa.

blogi_opiskelija_kiia_ylläs2

Samana iltana eräkämpällä näkyi taivaalla tähtien lisäksi revontulet. Jos et ole niitä vielä omin silmin nähnyt, lisää välittömästi oman elämäsi to do -listaan! Et tule pettymään.

Rinnepäivinä majoituimme Äkäshotelliin. Rinteessä opiskelijat jaettiin myös tason mukaisiin ryhmiin ja opetusta annettiin sekä laskettelussa että lumilautailussa. Olen itse viettänyt rinteessä 20 vuotta elämästäni, joista viimeiset 13 lumilaudalla, joten olin suksista ehtinyt melkoisesti vieraantua. Aluksi tuntui aivan mahdottomalta laskea jalat erillään, mutta onneksi minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Seuraavana päivänä sain lumilaudan alleni, and I was back on my comfort zone.

Ryhmässäni keskityimme Teemu Lehmuston johdolla haastavampiin temppuihin ja kikkailuihin pelkän laskemisen lisäksi. Teemu vei meidät myös merkittyjen rinteiden ulkopuolelle kokeilemaan vapaalaskua koskemattomassa lumessa puiden välissä pujotellen. Haastavaa, hauskaa ja jännittävää!

Lapin retki omien luokkatovereiden kanssa oli kokonaisuudessaan äärettömän mukava opintomatka ja toivottavasti ensikertalaisetkin viihtyivät, eivätkä kauhistelleet sitä lumen ja pakkasen määrää. Kuitenkin paksut lumikinokset ja kirpeä pakkanen (ja ne revontulet) kuuluvat siihen maagiseen ja ihanaan, talviseen Lappiin.

blogi_opiskelija_kiia_ylläs1

 

Talvisin terkuin,

Kiia

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *