Blogit

Luonto on paras elämysliikunnan opettaja

Vierumäellä opiskelee vuosittain tutkintoon johtavissa koulutusohjelmissa noin 800 opiskelijaa. Noin puolet heistä on kokopäiväisiä opiskelijoita, jotka asuvat kampuksella ja harjoittelevat työtään alueellamme opintojensa ohessa. Suomen Urheiluopiston lähtökohta opetuksessa on se, että opiskelu olisi mahdollisimman työelämälähtöistä. Siitä, mitä työelämälähtöisyys käytännössä tarkoittaa, kertovat syksyn 2015 ajan opiskelijamme Hantta Liuttu, Nea Vallin, Elias Harala ja Kiia Mantere. Tällä kertaa kirjoitusvuorossa on Kiia.

 

Liikunnanohjauksen perustutkinnon viimeisenä opiskeluvuotena opiskelija valitsee pakollisten kurssien lisäksi yhden valinnaisaineen. Valittavana on terveysliikunta, valmennus tai luonto- ja elämysliikunta. Itselläni ajatukset pyörivät pitkään valmennuksen ja luontoliikunnan välillä – ja voi armias tuo valinta oli vaikea. Personal trainerin työtäni olisi parhaiten tukenut valmennus, missä asiantuntevan opettajan ansiosta luennotkin olisivat varmasti olleet äärimmäisen mielenkiintoista kuultavaa. Ja mitä valmennuksen valinneilta olen kuullut, oikeassa olin. Mutta vaikka kuinka rikasta ja työtäni tukevaa tietoa fyysisestä harjoittelusta olisinkaan tuolta saanut, sai rakkaus luontoon ja ulkoilma-aktiviteetteihin minut valitsemaan luonto- ja elämysliikunnan.

Enkä ole päivääkään katunut. En edes niinä hetkinä, kun sateessa talsimme keskellä metsää neljässä celsiusasteessa likomärkinä pitkin mutaisia polkuja ollessamme hetkellisesti maantieteellisesti hämmennyksissä (terveisiä Lapakistosta!). Tämä on kuitenkin vain yksi ääripää. Menneeseen syksyyn on sisältynyt melontaa auringonpaisteessa, kiipeilyä luonnonkalliolla sekä sisätiloissa, retkiä upeassa Järvi-Suomen luonnossa, jousiammuntaa, maastopyöräilyä, vaellusratsastusta, Paintballia ja vaikka mitä muuta. Toisilla käydään teoriat luentosalissa, mutta meillä ne suoritetaan useimmiten nuotion äärellä ulkoilmassa. Satoi tai paistoi. Luontoaktiviteetteja ja erätaitoja ei opita kirjoja lukemalla, vaan se todellinen ja paras opetus tulee käytännössä.

blogi_opiskelija_paintball

Opettajamme Tero Kyrkkö on kuin lampun henki, joka toteuttaa ”palleroidensa” toiveet. Hänen ansiostaan olemme kokeneet mielettömiä elämyksiä – ja lisää on luvassa, mikäli häntä on uskominen. Henkilökohtaisesti minulle on ollut hienointa se, että olen kiipeilyn ansiosta voittanut korkean paikan pelkoni. Ja se on iso juttu se!

NY-yrityksistähän on ollut blogissamme jo aiemmin puhetta ja nyt on aika ottaa puheeksi oma yritykseni ja tulevat projektimme.

Kyseessä on vähemmän yllättäen luonto- ja elämysliikuntaa tarjoava ohjelmapalveluyritys. Firmamme on kastettu Naturehood Experience NY:ksi, jonka diktaattorina minä toimin, välillä toimitusjohtajaksikin haukutaan. Muita yrityksemme jäseniä ovat aurinkoinen Meri, rämäpäinen Sandra, erämies Jussi ja suunnistushaukka Ville. Jokaisella tiimiläisellä on oma tärkeä roolinsa, jotta yrityksemme pyörii parhaalla mahdollisella tavalla. Minun tehtäväni on sitten huolehtia, että ne pyörät todella pyörivät.

Yrityksemme tarjoaa monipuolisia luontoaktiviteetteja pääosin Vierumäen lähialueella. Olemme päässeet vetämään Kickbike-retkiä erittäin onnistuneesti ja uuden toimeksiannon myötä tiimimme suuntaa joulukuussa kohti Leviä tarjoamaan lumisia aktiviteetteja ulkomaalaisasiakasryhmälle. Kotiuduttuamme takaisin Vierumäelle pitkästä työharjoittelusta on keväällä seuraavana isona projektinamme pääsykokeisiin valmistava preppauskurssi sekä opintomatka Keski-Eurooppaan. Suoritan muuten oman työharjoitteluni Thaimaan lämmössä sukellus- ja snorklausyritys Raya Diversillä. J-Ä-N-N-I-T-T-Ä-V-Ä-Ä.

Yrityksellämme on muuten oma kotisivu osoitteessa www.naturehoodexperience.webnode.fi, mistä voit käydä lukemassa meistä enemmän. Meidät löytää toki myös Facebookista.

blogi_opiskelijat_kiipeily

Tälläkin hetkellä rauta on kuumana ja taottavana on laaja projekti nimeltään Mun juttu – Meidän tulevaisuus, missä me Naturehoodin reippaat luontohöperöt olemme saaneet kunnian toimia mentoreina ja ohjaajina syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Tehtävänämme on ollut suunnitella yhteensä kolme retkeä, joista kahdessa liikumme opiston lähettyvillä ja pyrimme tekemään luonnosta nuorille miellyttävän ja turvallisen ympäristön opettaen retkeily- ja suunnistustaitoja. Kolmas retki tehdään pidemmän kaavan kautta vähän kauemmas ja luultavasti vietämme yönkin metsässä.

Kuitenkin erätaitojakin tärkeämpänä tavoitteenamme on antaa nuorille mahdollisuus mukavaan ja rentoon yhdessäoloon, opettaa tiimityöskentelyä ja auttaa heitä löytämään se oma juttu. Voit lukea lisää Mun Juttu -hankkeesta Vierumäki on seikkailu -blogista tai nettisivuiltamme.

Monipuolisin opiskeluterkuin,

Kiia

 

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *