Blogit

Mahdollisuuksien Kiina

Aurinkoinen tervehdys,

Ja terveisiä Äiti-maan toiselta pallonpuoliskolta. Saimme kolleegani, asiakkuusjohtaja Jarno Purtsin kanssa mahdollisuuden osallistua Finpron järjestämälle, ensimmäiselle – Finland MICE Industry Mission 2016 -tapahtumaan Kiinassa. Tapahtumaan ja kokemuksiin liittyen, on minulla suuri ilo ja kunnia siirtää kirjoittajan kynä Kiinan, Suomen suurlähettiläs, Marja Rislakille. Kommentteja, kokemuksia  ja näkemyksiä tähän blogikirjoitukseen tuovat myös Suomen Finpron, tapahtumakoordinaattori Ulla Remes sekä Vierumäen Jarno Purtsi.

– Kun Kiina liikahtaa uuteen suuntaan, vavistukset tuntuvat kaikkialla. Ja Kiina muuttuu jatkuvasti, nopeudella jossa on vaikea mutta samalla tärkeä pysyä mukana. Matkailun ja urheilun alallakin kannattaa Suomessa seurata tiiviisti Kiinan tapahtumia.

Kiinalaisista on tullut matkailukansaa. Loma-aikoina niin kotimaan- kuin ulkomaan matkailu nousevat valtaviin määriin. Lähialueet ovat ulkomaista matkailukohteina selvästi ykkösenä. Eurooppa puolestaan on Aasian ulkopuolisista kohteista tärkein, ja matkailijamäärät ovat kasvaneet neljässä vuodessa liki kaksinkertaiseksi. Vuonna 2014 kiinalaisturistien määrä Euroopassa hipoi 3,5 miljoonaa. Vaikka vain osa tästä määrästä kävisi Suomessa, määrä voisi olla suuri.

Suomea kohtaan on kiinnostusta. Somesivusto Renren ja matkailusivusto Lailaihin viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan Pohjoismaat, eli ”neljä Pohjois-Euroopan maata”, kuten kiinalaiset alueen määrittelevät, oli kohde, johon oli eniten kiinnostusta alle 26-vuotiaiden kiinalaisten parissa.

Suomessa kiinalaisten potentiaali ja kiinnostus on otettu huomioon. Mahdollisuuksia käydä Suomessa parannetaan. Ulkoministeriö on avaamassa maalis-huhtikuussa viisumikeskuksia kolmeentoista kaupunkiin eri puolilla Kiinaa helpottaakseen kiinalaismatkailijoiden viisumiprosesseja.

Nopeimpia ja tärkeimpiä reittejä Kiinasta Euroopan maihin ovat Finnairin suorat lennot Helsinkiin. Näiden lentojen määrää lisätään. Ja jotta entistä enemmän kiinalaisia jäisi myös Suomeen, eikä jatkaisi suoraan Helsinki-Vantaalta muualle Eurooppaan, on Visit Finland laatimassa Stopover-palvelupaketteja. Nämä paketit tekevät Aasiasta tuleville matkailijoille mahdolliseksi muutaman tunnin tai päivän mittaisen pysähdyksen Suomeen, vaikka matkan lopullinen päämäärä olisi muualla.

Kiinalaisten turistien määrä Suomessa on jo nyt kasvanut paljon, sijalta 11 sijalle 6 ulkomaisten matkailijoiden joukossa. Viime vuonna kiinalaisten yöpymiset Suomessa kasvoivat peräti 40 %. Kun lyhytaikaista oleskelua Suomessa helpotetaan, on todennäköistä, että kiinalaisten kävijöiden määrä vain lisääntyy. Taloudellisesti tämä on tärkeää: rahaa kiinalaismatkailija käyttää matkaa kohden eniten kaikista ulkomaisista kävijöistä.

Myös kiinalaisen urheilumatkailun voidaan arvella lisääntyvän lähivuosien aikana. Kiina on panostamassa valtavia summia erityisesti talviurheiluun ennen Pekingin olympialaisia 2022.  Tähtäimessä on 300 miljoonaa uutta talviurheilun harrastajaa. Kuinka paljon eri lajeja harrastettaisiin, ei ole vielä tiedossa. Mutta on selvä, että niin välineiden, urheilupaikkojen kuin talviurheiluosaamisen suhteen paljon tullaan tarvitsemaan. Ja apua tarvitaan paljon myös Kiinan ulkopuolelta. Tässä Suomi on hyvässä asemassa, sillä meiltä löytyy talviurheiluosaamista.

Kun puhutaan Kiinasta, ovat kaikki luvut aina suuria.  Esimerkiksi talviurheiluvälineiden suhteen voidaan hahmotella vaikkapa näin: Maailmassa tehdään tätä nykyä 1,2 – 1,4 miljoonaa murtomaasuksiparia vuodessa. Jos vain yksi prosentti uusista kiinalaisharrastajista hiihtäisi murtomaata, koko maailman suksituotanto pitäisi kolminkertaistaa nopeasti !

Myös jääkiekkoon ollaan panostamassa. Eri lähteistä saatavat tiedot hallien rakentamisesta vaihtelevat, mutta luvassa on joka tapauksessa useita satoja halleja. Kiinan olympiakomitean puheenjohtajan, urheiluministeri Liu Pengin mukaan halleja rakennettaisiin seuraavien kolmen-neljän vuoden aikana 300-400 joka vuosi.

Hallien rakentamisen ja jään hoidon osalta kiinalaiset tarvitsevat paljon sekä kokemusta että ulkopuolista asiantuntemusta. Sama koskee alan koulutusta.  Tällaista kokemusta löytyy Suomesta mm. Vierumäeltä, joka tunnetaan maailmanlaajuisestikin jääosaamiskeskuksena.

Vierumäellä olisi paljon annettavaa kiinalaisille myös urheilukoulutuksessa. Opetusohjelmat niin valmennuksen kuin muun urheilun ohessa toimivan koulutuksen osalta ovat maailman huippua. Myös tämän uskoisi kiinnostavan kiinalaisia, jotka muutenkin tekevät paljon koulutusalan yhteistyötä Suomen kanssa.

Tulevat Pekingin talviolympialaiset ja suuret panostukset talviurheilun kehittämiseen tulevat luultavasti näkymään tavalla tai toisella myös kiinnostuksen lisääntymisenä yleisestikin liikunta- ja hyvinvointimatkailua kohtaan. Suurissa ja valitettavan usein myös saastuneissa miljoonakaupungeissa asuvat kiinalaiset matkailijat etsivät lomiltaan elämysten lisäksi myös puhdasta luontoa, raikasta ilmaa ja kirkasta vettä.  Näitä meillä on Suomessa tarjota yllin kyllin. Ne ovat myös tekijöitä, jotka ovat erityisen houkuttelevia liikunta- ja hyvinvointimatkustajille.

Marja Rislakki, Suomen suurlähettiläs Kiinassa

Suurlähettilään esiin nostamiin mahdollisuuksiin on Suomen Finpron toimijat vakavasti tarttuneet ja ovat aktiivisesti lähteneet toteuttamaan, samalla mahdollistaen meille toimijoille, yrityksille uusien kanavien sekä liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseksi Kiinassa.

Rislakki Marja_kuva

Finland MICE Industry Mission 2016 järjestettiin ensimmäisen kerran Kiinassa maaliskuussa. Tapahtumat pidettiin Pekingissä sekä Shanghaissa. Suomesta mukana oli 14 yritystä, jotka esittelivät Suomea upeana, ainutlaatuisena ja turvallisena MICE matkailukohteena kiinalaisille ostajille. Ostajat saivat hyvän yleiskuvan Suomesta; mm. meidän neljästä vuodenajasta, designistä, koulutuksesta, teollisuudesta ja puhtaudesta. Tämän lisäksi myyjät markkinoivat omia tuotteitaan uniikkeina matkailukohteina, joissa hinta/laatusuhde varmasti kohtaavat. Suomesta kiinnostuneita ostajia tapahtumassa oli yli 100 henkilöä.

Vaikka tapahtuma toteutettiin vasta ensimmäisen kerran, suomalaiset myyjät kokivat tilaisuudet äärimmäisen hyviksi ja antoisiksi. Konkreettisia tuloksia tuli jo tarjouspyyntöinä ja hintatiedusteluina ja monet heistä totesivat, että tilaisuuksien avulla varmasti muutama kiinalainen MICE ryhmä saapuu Suomeen. Kesälle on esim. varaus Helsinkiin jo tehty – toteaa, tuottaja, Ulla Remes, Visit Finland´sta.

Kansainvälinen kokonaisuus Vierumäen menestystekijänä

Vierumäellä on ollut pitkään kansainvälisiä vieraita ja osa niistä jopa kanta-asiakkaita. Tosin pääosin Vieraat ovat olleet osana suomalaista tapahtumaa tai suomalaisen asiakasyrityksien vieraina. Varsinaisena, ulkomaalaisten asiakkaiden matkailukohteena emme ole ollut. Vuoden 2014 strategiatyön ja hanketoiminnan kokeilujen tuloksena päätimme muuttaa asian ja nostimme kansainvälistymisen Vierumäen strategiseksi painopistealueeksi.

Outin blogi_kiina_kuva2

Kansainvälistymisen ponnistelut tulevat näkymään asiakasvirtoina kolmen-viiden vuoden kuluessa. Nyt jo on ensimmäisiä merkkejä onnistumisista, mutta näkyvästi asiakasvirran kansainvälistyminen ottaa oman aikansa ja kokeneempien kolleegojen mukaan minimissään kolme vuotta. Tämäkin aika pitää tehdä asian eteen työtä asiakassuhteen ja luottamuksen rakentamiseksi ja luonnollisesti myös sen ylläpitämiseksi. Henkilökohtaisesti uskon, että tulemme Vierumäellä näkemään jo näiden ponnistelujen tuloksena tyytyväisiä asiakkaita vuoden 2016 aikana.

Matkailun lisäksi Vierumäellä on maailmalle myös vientituotteiksi sopivia kokonaisuuksia. Suomalainen koulutus on maailmalla arvostettua ja Kiinasta näyttää avautuvan erityisen kiinnostava markkina mm. Liikunnan ohjauksen- ja  liikuntapaikkahoidonkouluksen osalta. Pekingin tulevat olympialaiset 2022 ovat saaneet suurvaltion tähyilemään osaamista globaalisti ja tässä kohdin Pohjoinen sijaintimme on pelkästään positiivinen asia. Olemme täysin Vierumäen ja Suomen Urheiluopiston vahvuusalueella ja kun maailmaa lähdetään valloittamaan se pitää perustua omiin vahvuuksiin. Vierumäellä vieraili kiinalaisdelegaatio juuri Salpausselän kisojen aikana, tutustumassa tarkemmin alueeseen ja yhteistyömahdollisuuksiin.

Olemme parhaillaan neuvottelemassa Kiinalaisten lasketteluohjaajien kouluttamisesta liikkunnan ohjaajiksi ja heidän osaamisensa syventämisestä. Suomalaisesta koulutusviennistä on puhuttu paljon ja tässä on meillä konkreettinen mahdollisuus, johon aiomme tarttua. Kansainvälistyminen on strateginen valinta ja vaatii pitkäjänteistä työskentelyä – kiteyttää asiakkuusjohtaja Jarno Purtsi.

Outin blogi_kiina_kuva1

Huolimatta eri foorumeilla esiin nousseista viesteistä, Kiinan talouden kasvun taantumisesta, avaa Kiina meille suomalaisille ja Vierumäelle aivan uusia mahdollisuuksia. Kooten yhteen tämän blogin kirjoittajien asiantuntijuuden ja kokemuksen on todettava että Kiina on monien mahdollisuuksien maa.

Rohkeasti eteenpäin!

Outi

(osa valokuvista Finpro / Visit Finland)

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *