Blogit

Liikkuvan lapsen normipäivä?

boys on bicycles.

”Liikkuvan lapsen normipäivä?” 

Blogikirjoitus | Julkaistu 21.8.2020 | Kirjoittaja Jaakko Lattu, opettaja

Messi kuljettaa kohti keskustaa, tuikkaa oivaltavan syötön boksin reunaa kohti, jonne säntään kahden puolustajan välistä. Huomaan maalivahdin tulevan vastaan ja päätän nostaa pallon ensimmäisellä kosketuksella…kops ja kerään itseäni nurmen pinnasta. Messi tulee nostamaan minut ylös ja kysyy, haluanko ampua rankkarin. Emmin hetken, mutta ennen kuin ehdin vastaamaan, idolini iskee silmää ja kävelee poispäin pallosta. Valmistaudun laukaukseen, kuulen yleisön kohinan ja huomaan maalivahdin yritykset häiritä keskittymistäni. Suljen kaiken ympäriltäni, päätän ja lähden vauhtiin…PRRRRRRRR!  

Herään kellon soittoonEi vitsit, ajattelen, mutta verhojen välistä pilkottava auringon valo saa mieleni saman tien virkeäksi. Pomppaan ylös sängystä ja jalkani tuntuvat siltä, että voisin kiihdyttää itseni lentoon, jos vain tilaa riittäisi.  Vanhemmat usuttivat minun eilen tosi aikaisin nukkumaan ja sehän minua hiukan harmitti, koska kavereideni suosikkiohjelma jäi katsomatta, en oikein pääse koulussa juttuihin mukaan.

Nappaan lattialla lojuvan tramppaskuutin ja testaan eilen harjoittelemaani trikkiä.  Oho, naulaan sen ekalla yrityksellä! En malta lopettaa siihen, vaan annan palaa. Jaahas, nyt täytyy lopettaa, koska äiti huutaa syömään. Ei kun murot naamariin ja iskä työntää vielä banaanin leuan alle – jotta kasvaa ja jaksaa, kuten hän aina hokee. Nopea hampaiden pesu, vielä muutamat temput laudalla ja sitten kuluneet lenkkarit jalkaan. 

Ajamme pyörällä kouluun naapurin Heksan kanssa. Emme puhu sanaakaan, vaan annamme palaa täysillä koko kolme kilometrin matkan ja koulun pihalla hengästyttää. Sain paremman ajolinjan viimeiseen kurviin ja tulin voittajana maaliin. Olo on kuin olympiavoittajalla.  Jätämme pyörät parkkiin virne kasvoilla ja hiki poskella ja suuntaamme kohti kaveriporukkaa, jolla on jo parkourit käynnissä koulun puistossa. Yksi näyttää mallia ja muut tulevat perässä – taas on joku oppinut uuden tempun ja näyttää siitä videota omasta puhelimestaan. Pyydän lähettämään videon, jotta voin illalla ottaa siitä mallia, koska haluan myös oppia tuon siistiltä näyttävän tempun. Liikunnan opettajamme Timo kurvaa myös pyörällä pihaan ja käy moikkaamassa meitä. ”Mitä tehdään liikkatunnilla?” yksi jätkistä kysyy ja ope vastaa, että me voisimme rakentaa parkour-radan koko porukalle ja opettaa muutamia temppuja. Todellakin voimme, Timo on kyllä hyvä tyyppi! 

Koulun pitkällä välitunnilla saamme taas perinteiset futispelit käyntiin, luokat vastakkain. Tunnen vahvaa päättäväisyyttä ja tahdon meidän luokan pärjäävän. Olen oppinut, että yksin en pärjää ja itse asiassa niiden luokkakavereiden onnistumiset, jotka eivät futista harrasta, tuntuvat kaikkein parhaimmalta. Pyrin siis löytämään paikkoja muille ja huomaan pelaamisen ohella ohjaavani muita. Peli päättyy kiistaan siitä, kävikö pallo maalissa ja olen itsekin vielä kiihdyksissäni, kun palaamme luokkaan. Ritva-opettajamme huomaa tilanteen ja ennen kuin aloitamme äidinkielen tunnin, hän käy pelissä tapahtuneita tilanteita rauhallisesti läpi. ”Miltä sinusta siinä tilanteessa tuntui”opettaja kysyy ja en oikein osaa vastata. Lopulta löydämme tunteen, huomaan rauhoittuvani ja päätän unohtaa tilanteen.  

Koulupäivän jälkeen ajamme kotiin rauhalliseen tahtiinHeksa näyttää taitojaan keulia. En oikein hallitse, mutta yritän kuitenkin. Viimein uskallan yrittää tosissani, kun Heksa on jonkin aikaa minua siihen kannustanut. Niinhän siinä sitten käy: pyörä lähtee käsistä ja lopputuloksena on verta vuotava haava polvessa. No, ei se mitään ja laastarilla tämäkin tilanne unohtuu.  

Kotona isoveli on lähdössä harjoituksiinsyö välipalaa ja pakkaa kassiaan. Kiire on kova, hallilla on oltava tunti ennen treenejä tai muuten tulee huutoa valmentajalta. Minun futistreenit on peruttu tältä päivältä, joten menen välipalan jälkeen ulos trampalle hyppimään. Aika kuluu nopeasti, sillä huomaan äidin tulleen kotiin töistä. Jatkan hyppimistä, koska tiedän että vielä menee hetki, ennen kuin äidin maukkaat ruuat ovat valmiina.  

Puhelimeen kilahtaa viesti – jes, se on luokkakaverin video hänen oppimastaan tempusta! Lähden heti harjoittelemaan ja pyydän mukaan naapurin Peteä, koska tiedän että hänkin haluaa tempun oppia. Iskäkin kurvaa pihaan vain ottaakseen isoveljen kyytiin – heitä en tule näkemään ennen iltaa. Pete on kotona, mutta pelaamassa Fortniteä, eikä innostu lähtemään parkourtemppuja treenaamaan. Päätän jäädä hetkeksi pelaamaan ja huomaan pian olevani täysin peliin uppoutuneena. Jännittävät tilanteet terävöittävät keskittymistäni ja huomaan ryhtini suoristuvan hyvien valintojeni myötä – paiskaamme Peten kanssa kättä voitetun battlen kunniaksi! En ole huomannut, että äiti on yrittänyt tavoitella jo monta kertaa. Taitaa olla ruoka-aika. 

Ruuan jälkeen mieli vetää taas pihalle. Ilokseni huomaan, että naapuruston lapset ovat läheisessä puistossa – hihkaisen äidille lähtisikö tämä kanssamme poliisia ja rosvoa leikkimään. No, äitihän suostuu ja saa mukaan pari muutakin vanhempaa Kohta mennään tuhatta ja sataa pitkin puistoa ja pihoja. Kaikilla on hymy korvissa ja posket punaisena, välillä on pakko pysähtyä hengähtämään. Tämä on niin siistiä! Edes se ei haittaa, että mukana on myös pienempiä, jotka vielä opettelevat leikin sääntöjä tai että välillä meillä isommillakin menee hermot, kun aikuinen yllättää oveluudellaan. Leikit loppuvat vasta, kun aikuiset sanovat, että enää ei jaksa. Minulla kyllä riittäisi virtaa ja päätänkin vielä jäädä parkourtemppua hiomaan, vaikka muut pojat valuvat kotipihoilleen.  

Isoveli tulee kotiin suihkun raikkaana – vaikka treeneissä ei kuulemma hiki tullutkaan. Joku oli ilmeisesti häröillyt ja aikaa oli mennyt valmentajien kurinpalautuksen kuuntelemiseen. Pelaaminen oli jäänyt väliin ja isoveli ehdottaakin, että mentäisiin vielä pihalle sählyä höntsäämään – jos vaikka iskäkin lähtisi mukaan. Hyvä pelit saadaankin aikaiseksi ja iskä vetää meille lyhyet venyttelyt pelien päätteeksi. Teen hiukan vastahakoisesti, en oikein ymmärrä mitä iskä perusteluillaan tarkoittaa.  

Hyvän iltapalan jälkeen koittaa hetki, jota usein odotan eli käperrymme kaikki sohvan nurkkaan katsomaan urheiluruutua. Tästä on tullut meille yhteinen tapa ja tänään päivän kruunaa urkkaruudun jälkeinen hauska urheiluohjelma, jossa entiset urheilijat ja hauskat ihmiset – jotain näyttelijöitä kai – käyvät läpi ajankohtaisia urheiluaiheita. Kaikkia juttuja en ymmärrä, mutta silti tuntuu jotenkin hyvältä katsoa ohjelmaa yhdessä iskän, äidin ja veljen kanssa. Urheileminen taitaa olla ihan siisti juttu... 

Oliko tarina mielestäsi utopistinen? Vai kenties mahdollinen, todellisuutta? Minkälaisia ajatuksia se herätti? Kuinka monta tuntia tarinan päähenkilö oli päivän aikana fyysisesti aktiivinen? Mikä sai hänet liikkumaan ja opetteleman erilaisia liikuntataitoja?  


Kiinnostuitko aiheesta? Tilaa blogijulkaisuista tieto sähköpostiisi tällä lomakkeella.


×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *