Blogit

Olipa kerran kerrasto

Ennen kun aloittaa hiihtoharrastuksen, niin ensimmäisenä on mielessä sukset. Vapaa vai perinteinen, entäs voitelu, niin ja ne karvapohjat, ja mites monot ja sauvat sitten?

Yksi tärkein asia kuitenkin, joka tulee myös ottaa huomioon, on vaatteet! Itselleni tuli shokkina se, kuinka paljon minun pitää panostaa vaatekaapin sisältöön. Ensinnäkin kaikkea pitää olla kahdet, toiset leudolle kelille ja jo toiset pakkasille. Toki voi samoilla mennä mutta sitten kovilla pakkasilla pitää hiihtää kovaa, tai leudolla kelillä hikoilla jo ennen ladulle pääsyä.

Alkuun oli hirveän hankala miettiä mitä laittaa päälle millekkin kelille, hirveän hikisenä on inha hiihtää ja liian kylmä ei saa missään nimessä tulla. Tähän hyvä nyrkkisääntö on, että alkuun pitää aina olla hieman kylmä, kroppa lämmittää työskennellessä itsensä.

Itse tulin juuri hiihtolenkiltä, ja köllöttelen villainen kerrasto päällä sohvalla. Ulkona oli -8c, piti tehdä PK lenkki, eli hyvin matalilla sykkeillä nauttia maisemista, mutta toisin kävi. Villakerrasto ja kuorikerros (takki ja housut) ei riittänyt minulle. Suunniteltu rauhallinen lenkki muuttui vauhtikestävyydeksi, jotta kylmyys ei pääse iskemään. Joka kerrasta oppii ja kukin hiihtää tyylillään, se mikä sopii toiselle ei sovi välttämättä toiselle.

Meillä oli mieletön sauma saada tämän projektin kautta Dählien vaatteita. Ja voin sanoa, että laadun ja teknisyyden lisäksi, ne ovat maailman tyylikkäimpiä hiihtovermeitä.

 

Dählien herkullinen pinkki piristää ja värien kontrastit tuo, juuri sopivasti särmää.

Björn Dählie on maailman parhaimpia hiihtäjiä ikinä, tämä norjalainen on saavuttanut mm. 8 olympiakultaa ja 9 MM-kultaa. Jo aktiiviuran aikana alkanut hiihtovaatteiden kehittäminen jatkuu vielä tänä päivänä ja maailman kuuluksi noussut Dählie brändi kehittää vaatteita tosissaan.

Jokainen vaate testautetaan maailman kovimmassa käytössä, mm. Norjan hiihtomaajoukkueella ennen kuin tulevat kuluttajille myyntiin. näin parhaiden materiaalien ja ulkoasun lisäksi saadaan paras mahdollinen käyttömukavuus. Ja minähän allekirjoitan tämän. Meille käyttöön siunatut villaiset kerrastot, ovat todella erikoiset ja kauniit verkkomaisuutensa takia, mutta ajaa enemmän kuin asiansa. Villaisissa vaatteissa usein menee kauan kuivua, mutta Däehlin kerrastossa ei. Ja silti aluskerrasto on kuitenkin ihanan lämmin.

Dählien aluskerrasto on merinovillaa mutta osittain verkkomainen, ja näin kuivuu nopeasti intensiivisessäkin treenissä.

Itse olen mokaillut vaatteiden kanssa jonkin verran ja tässä on minun vinkit hiihtoamatööriltä amatöörille:

  • Hommaa tosissaan kahdet kamat, jos et muuta, niin kahdet erikelin hanskat ja kerrastot.
  • Panosta sukkiin, H&M nilkkasukat eivät sovi hiihtoon, vaikka ne salitossuissa pysyykin.
  • Paksu takki päälle ennen ja jälkeen hiihtolenkin. Vaikka hiihtolenkin jälkeen saattaa olla kuuma, niin varsinkin hikisenä kylmä iskee todella nopeasti.
  • Etenkin naisille: pidä pehva lämpöisenä ja hommaa villaiset shortsit. Säärille harvemmin tulee kylmä, mutta takaosasto kiittää tästä hankinnasta.
  • Älä hommaa liian pieniä treenivaatteita, vaikka tarkoituksena olisi niihin joskus mahtua. Liian pienissä vaatteissa tavoitteen saavuttaminen vai hidastuu. Hiihdossa koko kroppa tekee töitä ja liikkeet ovat laajoja.
  • Älä luovuta koska tuli kylmä tai liian kuuma. Laita itsellesi ylös, minkälainen keli ja minkälaiset vaatteet sinulla oli päällä, niin siitä sitten oppii.

Hiihtoterkuin, Piitu.

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *