Blogit

Testaa Vierumäki: Vaellusratsastus issikoilla

issikkavaellus, vaellusratsastus, islanninhevonen, vaellustalli, toreson

Vahva, rauhallinen ja herkkä. Tällainen herrasmies oli tämän maanantain treffikumppanini Krabbi. Täytyy sanoa, että harva mies on vienyt sydäntäni ensitreffeillä, mutta tämä kaveri kyllä vei! Hän on islanninhevonen ja asuu Vierumäen alueen keskellä sijaitsevalla Vaellustalli Toresonilla.

vaellusratsastus5

Menin yhdessä markkinointi- ja viestintäharjoittelijamme Anne-Mari Toivosen kanssa testaamaan tunnin vaellusratsastusreissun. Olimme Anskun kanssa hyvä testipari siksi, että minulla on hieman aiempaa ratsastuskokemusta ja Anskulla taasen ei ollut ennestään kokemusta. Näin saimme blogiin ainekset kahden erilaisen tositarinan kertomiseen 🙂

Omasta puolestani voin sanoa, että harva työviikko alkaa näin rentouttavissa merkeissä kuin tämä, sillä tunnin vaellus metsän keskellä hevosen selässä oli tuhti annos sielunruokaa. Toresonin issikat ovat tottuneita asiakaspalvelijoita, joten ne kulkevat kuin “automaattivaihteilla” metsässä. Tasaisessa ja hiljaisessa käynnissä näitä hevosia ei tarvitse juuri ohjailla, vaan ne kulkevat todella automaattisesti toinen toistensa perässä. Minäkin pystyin ottamaan kuvia ja videoimaan samalla, kun liikuimme eteenpäin.

Toki sitten vauhdikkaammissa askellajeissa, töltissä ja laukassa, täytyi kamera jättää pois pelistä. Krabbin laukka ja töltti olivat pehmeän miellyttäviä. Tölttihän on islanninhevosten oma nelitahtinen askellaji, jossa ei ole liitovaihetta kuten ravissa tai laukassa. Töltti ei puhtaimmillaan liikuta selässä olevaa ratsastajaa ylös-alas-suunnassa lainkaan, joten se on siksi miellyttävä laji nauttia ratsastuksen hurmasta. Ja 11-vuotiaan Krabbin kanssa se todella oli ihana kokemus!

Meille sattui vielä aivan ihana ilma, kun kevätaurinko pilkisti metsän puiden väleistä. Pakkasta oli muutaman asteen verran. Ohjaajanamme toimineen Mona Lahden mukaan islanninhevosilla voidaan tehdä retkiä myös tujussakin pakkassäässä, mutta askellajeista laukka täytyy jättää tuolloin pois ja retket täytyy pitää lyhyinä silloin, jotta hevoset eivät rasitu liikaa.

vaellusratsastus1

Mona toi retken aikana jutustellessa monesti esiin sen, miten tallilla ajatellaan paljon hevosten hyvinvointia. Ne ovat toki työhevosia ja palveluammatissa, mutta jokaiselle hepalle katsotaan kalenterista tasaisin väliajoin vapaapäiviä. Lisäksi issikat ovat sen verran pieniä hevosia, että painoraja niiden selkään nousevan ihmisen osalta on 95 kg. Monasta myös huomasi, että hän tuntee hyvin jokaisen hevosen persoonallisuuden. Tämä toi alusta asti luottamusta ja turvallisuuden tunnetta meille asiakkaille, sillä tilanne oli koko ajan ohjaajalla hanskassa. Joten voin suositella tätä ihan kenelle tahansa ratsastuskokemukseen katsomatta.

Itselleni jäi kipinä sen verran päälle, että ajattelin ostaa eräälle pikkuneidille syntymäpäivälahjaksi minisafarin, jossa lapsi pääsee myös kokeilemaan itse ratsastusta, jos ohjaajan silmiin näyttää siltä, että lapsi pärjää hevosen selässä. Muutoin maastossa mennään taluttaen.

Nyt päästän “ääneen” Anskun, joka saa kertoa omasta kokemuksestaan omin sanoin:

vaellusratsastus3

“Olin juuri vähän aikaa sitten todennut ääneen, kuinka en ole koskaan edes istahtanut hevosen selkään. Ja sitten Terhi kysyi minulta sattumalta kesken työntouhun, lähtisinkö hänen mukaansa vaellusratsastusreissulle. Hassua, että aina kun on todennut johonkin asiaan ”ei koskaan”, se on kuitenkin lopulta tapahtunut.

Ennen reissua minua ehdittiin jo pelotella hevosen vauhkoontumisella ja selästä putoamisella, joten päätin ensi alkuun tutustua tarkemmin tulevaan reissuun Toresonin kotisivuilla. Islanninhevoset ovat vankkarakenteisempia ja rauhallisempia kuin tavalliset hevoset, joten ne sopivat siksi hyvin aloittelijalle. Toresonin tallissa on tarjolla useampi kokenut issikka, joiden rauhallinen askellus ja levollinen luonne eivät varmasti säikäytä untuvikkoakaan.

Sain ratsukseni sympaattisen Freyn, joka on yksi tallin kokeneimpia issikoita ja jo osa-aikaeläkkeellä. Oleelliset asiat opastettiin ennen reissuun lähtöä aina ohjaushihnan oikeaoppisesta käytöstä sopivaan ratsastusasentoon saakka.

Kun oli aika kiivetä Freyn selkään, päässäni pyöri kysymyksiä:

”Kaatuukohan hevonen painostani?”

”Mitä jos se lähtee itsekseen liikkeelle, enkä saa sitä pysähtymään?”

Huoleni oli turha. Frey seisoi kiltisti paikallaan ja sen reaktiota tuskin huomasi, kun kiipesin sen selkään. Retkemme opas Mona kertoi meille tärkeimmät asiat hevosen ohjastamiseen ja retken kulkuun liittyen. Tavoitteena oli kokeilla erilaisia askellajeja töltistä raviin ja laukkaan. Kaikki tultaisiin kuitenkin toteuttamaan oman uskalluksen mukaan. Mona lähti johtamaan joukkoa ja Frey seurasi automaattisesti muita hevosia ilman, että minun tarvitsi tehdä mitään.

Kun sain hetken hieman tuntumaa liikkuvan hevosen selässä oleskeluun ja hihnan käsittelyyn, pystyin jo rentoutumaan ja nauttimaan tilanteesta sekä ihastelemaan upeita luontomaisemia. Frey osoitti toisinaan hieman itsepäisyyttä pysähtyen paikoilleen haistelemaan ympäristöä tai rapsuttelemaan itseään, mutta pienellä kannustuksella ja oikeaoppisella tekniikalla sain sen jälleen liikkeelle. Tölttiä, ravia ja laukkaa kokeillessamme satulasta sai jo pitää kunnolla kiinni, mutta meno oli huimapäisen hauskaa!

Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja jäi hyvänä muistona mieleeni pitkäksi aikaa. En voi kun suositella ihan jokaiselle!”

Katso vielä video maanantain heppatreffeiltä! Lisätietoa Toresonin hepoista sekä retkistä löydät heidän nettisivuiltaan: www.vaellustallitoreson.fi

Terkuin, Terhi

 

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *