Blogit

Vierumäellä vietään totuttuun tapaan vauhdikkaasti syyslomaa

Syksy on jo pitkällä ja kiirettä pitänyt meillä täällä liikunnanohjauksessa, joten pahoittelut etten ole ehtinyt kirjoitella tänne blogiin. Nyt kuitenkin syyslomaviikko tuo mukanaan kaikkea jännää, joten hyvä vähän listata mitä olisi tulossa.

Meitä ohjureita tulevalla viikolla eniten työllistää Perhe On Paras –kurssi ja todella kivasti teitä porukkaa on tänne meidän kanssa tulossa liikkumaan. Tässä muutamia poimintoja viikon tapahtumista. Ensinnäkin toivomme teidän kovasti tulevan alkuinfoihimme, joissa kerromme paljon oleellista tietoa niillekin jotka ovat meidän kanssamme liikkuneet jo useamminkin kerran. Siellä kuitenkin tulee parhaimmat tärpit ja tietoa viikosta.

Alkuviikosta poimittakoon yksi paluumuuttaja tunti, eli koko perheen syysretki. Idea on, että ohjaajamme lähtevät kolmelle eri lenkille ja käytössä on kolme eri nuotiopaikkaa. Saatte reiteistä kartan ja voitte käydä myös omatoimisesti Vierumäen kauniissa maastossa kiertelemässä sekä paistamassa makkarat yhdessä opiskelijoidemme kanssa, jollain ilmoitetuista paistopaikoista. Perheenne tulee ilmoittaa mille paikalle olette menossa makkaranne paistamaan, koska varaamme makkarat ilmoittamallenne pisteelle. Varaus tapahtuu infon aikana sekä urheiluhallin aulassa infon jälkeen, johon myös netistä varattavat ennakkoilmoittautumiset tulevat vielä paperiversioina näkyviin. Sääennustuksen mukaan on mahtava retki-ilma tiedossa, mutta varaattehan mukaanne hyvät kengät ja tarvittaessa lämmintä päälle.

Ohjelmamme ovat olleet koko ajan näkyvissä netissä, mutta vein sinne pari päivää sitten näkyviin myös ilmoittautumislinkit. Käykää siis tekemässä ennakkoilmoittautumiset etukäteen, mutta mahdollisuus ilmoittautumisiin on vielä avauksien jälkeen urheiluhallin aulassa. Viikonlopun ohjelmaan on tullut vielä pieniä viime hetken muutoksia. Ja huomioitahan, että perjantainaamunkoko perheen luistelu on siirtynyt klo 9.00-10.30 hieman aikaisemmaksi eli klo 8.30-10.00.

Vielä muistutuksena, että meidän oma tiimimme ohjaa viikon 42 aikana aikuisten ryhmät sekä 5-7-vuotiaiden ryhmät. Muita lasten ryhmiä maanantaista perjantaihin ohjaavat opiskelijamme, viikonloppuna ohjaamassa vain meidän rautaista jengiämme.

Viikon aikana on paljon alueella muutakin ohjelmaa, nostetaan tässä lasten vesidisco, joka on kaikille uimataitoisille lapsille torstaina 19.10. klo 18.00-20.00. Discoon tulee lunastaa 4 € lippu ja toivomme, että tämä tapahtuisi etukäteen, ettei Tahkon kahvilan myyntipiste ruuhkaantuisi. Disco on ensisijaisesti vain lapsille ja valvomassa sekä järjestämässä ohjelmaa on iso joukko opiskelijoitamme. Erityislasten kanssa ovat  tarvittaessa myös aikuiset tervetulleita.

Viikon aikana toinen mikä meitä kovasti työllistää on Active Hours tuntimme. Niissä on tuttuun tapaan laajennettu ohjelma ja muistutuksena, että myös lasten tunneille on viikon aikana ennakkoilmoittautuminen. Ryhmiimme ovat tervetulleita 5-vuotiaat sekä sitä vanhemmat. Alle 5-vuotiaita palvelee Muksulamme Ilkka rakennuksen alakerrassa. Koko perheen aktiviteetteihin perheen pienimmät voit totta kai osallistua. Viikolla 43 on tarjolla Toukkien liikuntatuokioita, 3-7-vuotiaille lapsille. Muksulamme ei ole auki viikolla 43.

Flowparkki palvelee teitä myös koko viikon aikana, joten sinne vain kiikkumaan!

Jos Syyslomien liikunnoista tulee jotain kysyttävää, vastaan mielelläni sähköpostitse hannele.impola@vierumaki.fi.

 

Tervetuloa sporttaamaan koko perheen voimin!

Syksyisin terveisin: Vieruohjuri Hannele

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *