Blogit

Vierumäki - Kiitos

Prologi

4. tammikuuta se alkoi. Laitoin Satakunnan ammattikorkeakoulusta hakemuksen Vierumäelle
työharjoittelua varten. Työhakemuksessa luki muun muassa, että “oma kuvani Vierumäestä on hyvin korkealaatuinen ja arvostusta täynnä. Olisi hienoa liittyä mukaan tiimiinne luomaan vastaavaa kuvaa myös muille.”

Tammikuun kymmenes päivä Vierumäen markkinointipäällikkö, meidän oma Sanna laittoi viestiä,
että kiinnostusta löytyy. Siitä sitten alettiin setviä ruokailuita ja asumisasioita.

20. helmikuuta Sannalta tuli vahvistus, että 1.4. Voisin aloittaa harjoittelun. Silloin sain myös
ensimmäisen tiedon tulevasta työtiimistäni: Partasen Reeasta ja Heinosen Paavosta.

19. maaliskuuta, juuri kun olin alkanut hypettää Vierumäen-harjoittelusta oikein kunnolla, tuli
Sannalta viesti, että liiketoiminta on lähes nollissa ja harjoittelua on siirrettävä paremmille ajoille.
Sitten tuli konkurssi. Uskoin menettäneeni tuon käsittämättömän hyvän harjoittelupaikan
lopullisesti. Ne olivat vaikeita aikoja, mutta tiesin, että monilla ne olivat vielä paljon vaikeampia.

Kuukausia kului…

Elämä jatkui…

Vihdoin, 15. toukokuuta uskalsin laittaa viestiä Vierumäen suuntaan Sannalle ja kysellä
tulevaisuudesta. Sanna vastasi 28. toukokuuta ja sanoi yrittävänsä hoitaa tilannetta eteenpäin.
Ensimmäinen kesäkuuta tapahtui jotain taianomaista, kun olin Ähtärin yläasteen salilla
harjoittelemassa liikuntatieteellisen pääsykokeisiin – Sain puhelun. Puhelimen toisessa päässä
oli Reea Partanen Vierumäeltä. Hän kysyi, olenko vielä käytettävissä harjoitteluun ja putosin
siltä seisomalta lattialle.

Unelmat – ne olivat taas tavoiteltavissa.
Vierumäki – se oli nyt lähellä.
Lähempänä kuin koskaan.

Harjoittelu

15. kesäkuuta se sitten alkoi. Työharjoittelu Vierumäellä. Vastassani oli Paavo Heinonen. Mies,
josta minulla ei ollut muuta kuin hermostuneita tunteita ajomatkalla Vierumäelle. Aiemmat
Paavot, joita tiedän, ovat Lipponen ja Väyrynen. He ovat vähän pelottavia. Jos tämäkin
Paavon on pelottava? Vierumäen Paavo osoittautui kuitenkin huomattavasti lempeämmäksi
ja lähestyttävämmäksi kuin politiikan kaimansa. Ensimmäisen päivän aikana Paavo esitteli
paikkoja ja ihmisiä.

Mikä herätti mielenkiintoni oli, että nämä ihmiset vaikuttivat kaikki luonnostaan onnellisilta ja
ottivat meikäläisen heti iloisesti “mukaan porukkaan”. Sitä en ollut aiemmin kokenut niin selvästi
missään.

Eräs merkittävimmistä hetkistä koko Vierumäen-harjoittelun aikana oli juuri ensimmäisenä
päivänä, kun Paavo vei minut Kaskelan neljännen kerroksen toimiston käytävän päähän, katsoi
ikkunasta ulos Valkjärvelle päin ja totesi melankolisella, mutta salaa ylpeällä äänellä “Tää on mun
mielestä ihan hieno maisema”.

Siinä vaiheessa tajusin, että nyt ollaan jonkin suuren kokemuksen äärellä.
Tutustuin kahden harjoittelukuukauteni aikana Vierumäkihallin, Urheiluhallin ja Kaskelan
ruokalan henkilökuntaan. Tutustuin alakerran toimistosankareihin ja yläkerran opettajiin.
Tutustuin hallimiehiin. Kuulin, kuinka Arifullenin Teppo roastasi Paavoa ja koin sen todella
hupaisana. Näin Reijon nopeat lasit päässä. Koin senkin hupaisana. Kaverustuin Flowparkin
työkavereiden kanssa, kaverustuin myös heidän kavereihinsa ja yhtäkkiä koko Vierumäki oli
täynnä kavereita.

Treenasin Mannosen Iinan kanssa, treenasin Reean kanssa, treenasin myös Paavon kanssa
hyvästelytreenin ennen kuin hän lähti lomille. Taisi muuttua sairaslomaksi treenin jälkisärkyjen
takia…

Näin, kun Tiikkajan Jukka polki E-Fatbikella ja nautti elämästään, vaikka se olikin hieman
jännittävää. Näin, kuinka ammattitaitoisesti mainosvideoita ja kuvia voidaan ikuistaa Hämäläisen
Jyrkin opissa. Näin, kuinka Sanna biletti juhannusta Vierumäellä omassa rantabaarissaan (silloin,
kun kelit todella hellivät).

Kävin Kainlaurin Viivillä testattavana kynnystestissä Vierumäen testilaboratoriossa. Sitä en
kokenut aivan niin hupaisana. Huomasin, kuinka Hyttisen Heidi skeittasi kaksipyöräisellä laudalla
ja oli todella hyvä siinä.

Pelasin toisen harjoittelijan, Roni Hyväkän kanssa sulkapalloa ja tennistä töiden jälkeen. Pieni
maailma – Roni oli ollut Restonomien tietotaitokilpailussa Helsingissä keväällä kuten minäkin.
Erona vain edustettava ammattikorkeakoulu.

Täytyy vielä puhua Paavosta. Hänen kanssaan teimme kahden kuukauden aikana kaikenlaista.
Todellakin kaikenlaista. Veimme sahapukin Kalattomanlammelle, kävimme maastopyöräilemässä, kuvasimme
triathlon-videoita, sommittelimme nettisivuja, ja pidimme hauskaa. Paavo on henkilö, joka oli harjoitteluni merkittävin osanen – periksiantamaton, viisas, motivoiva,
ohjaava, humoristinen, maanläheinen.

Se, että Paavo on omilla aloitteillaan saanut Vierumäen luonnon ei-juuri-mistään osaksi
Vierumäen uutta strategiaa, on harjoitteluajan monista opetuksista yksi suurimmista.
Hän elää luonnosta ja näkee sen kauneuden ja potentiaalin kansallisesti, ellei kansainvälisesti
merkittävänä kohteena. Luonto eroaa muista Vierumäen osa-alueista siten, että siitä ei voi tehdä
rahaa. Siitä ei kannata tehdä rahaa. Luonto on se yksi paikka, jossa vilkkailta markkinoilta ja
ainaiselta rahanmenolta voi päästä pakoon. Luonnossa vain ollaan, siellä ei kuluteta. Kulutus
tapahtuu sitten jälkikäteen, kun ihmiset ovat rentoutuneina ja vapautuneina kokeneet täydellisen
tauon tavallisesta arjesta.

Paavon taito löytää arvokkaat kehityskohteet, perustella väitteensä läpikotaisesti ja pyrkiä
saamaan tahtonsa asiallisesti läpi ovat ominaisuuksia, joita olen katsellut todella tarkasti.
Paavo osaa myös myöntää olleensa väärässä ja ymmärtää, miksi jokin toinen vaihtoehto voisi
olla parempi. Se ei ole helppo ominaisuus omata. Luontoasioiden ajamisessa Paavo oli kuitenkin
oikeassa, ja siitä koko Vierumäki saa olla ylpeä.

Harjoitteluni aikana olen miettinyt monta kertaa, että mitä olen tehnyt ansaitakseni
tällaisen harjoittelupaikan. Ikimuistoisia kokemuksia työssä ja työn ulkopuolella riittää:
benchmarking-reissu Etelä-Suomeen maastopyöräreittejä kartoittamaan, saunailta opettajien
kanssa, lounastauko Paavon, Iinan, Emilian ja Annan kanssa Valkjärven laiturilla, E-Fatbike-lenkin
vetäminen kaatosateessa Opiston Kympin suoalueen läpi, juhannusviikonloppu, jolloin työpäivät
venyivät kymmentuntisiksi ja some-poika viiletti pyörän selässä kuin viimeistä päivää. Nyt on
elokuun puoliväli. Kesä alkaa olla paketissa. Se oli elämäni tähän asti paras.

Jos palataan vielä 4:een päivään tammikuuta, harjoitteluhakemuksessani oli lause, joka kuului:
Tulevana kesänä, kun minulta kysytään mitä teen töiden osalta, kokisin suurta ylpeyttä
pystyessäni sanomaan: “Työskentelen Vierumäen urheiluopistolla ja rakastan jokaista päivää”.
Parasta tästä kaikesta tekee se, että siinä kävi juuri niin.

Kiitos.

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *