Blogit

Yritysasiakkaat ovat parasta maaperää terveiden elämäntapojen juurruttamiseen

Kuntotestauksen näkökulmasta yritysasiakkaat ovat parasta maaperää siihen, että passiiviset ihmiset saataisiin liikkumaan ja elämään terveiden elämäntapojen mukaisesti.

Olen testaajan työssä huomannut, että ensimmäistä kertaa yrityksen työhyvinvointipäivään osa porukasta tulee vastentahtoisesti, epäillen ja vastustaen kaikkea. Yleensä jää kuitenkin sulaa näiden “liikunnanvastustajien” asenteesta luentojen, kuntotestien ja ryhmäliikuntojen aikana.

Tyypillistä on myös se, että myöhemmin nämä “pelastuneet” kiittelevät lämpimästi Vierumäen ilmapiiriä sekä ammattitaitoista henkilökuntaa siitä, että he ovat löytäneet tien aiempaa jaksavampaan arkeen ja työhön.

Juuri tämänkaltaiset henkilöt ovat arvokkaita lähettiläitä kertomaan muillekin liikunnan riemuista. Monta kertaa jo ulkonäöstä ja aiempaa reippaammasta käyttäytymisestä paljastuu, jos kansalainen on tehnyt hienon valinnan aktiivisempaan liikunnalliseen suuntaan.

Ainoa surkuttelun aihe onkin usein tämän porukan piirissä kysymys: Miksi vasta nyt ymmärsin tämän?

Meillä alkaa täällä Vierumäen liikunta- ja terveysklinikalla kevätkiireet nyt, kun yritykset varaavat kuntokartoitusaikoja keväälle.

Toivottavasti mahdollisimman moni firma ajattelee myös sitä, että työntekijän jaksaminen auttaa myös yrityksen taloutta parempaan suuntaan.

Vierumäki on mukana myös tulevilla Kongressimessuilla parin viikon päästä. Jos kuntotestit ja liikunta voisivat olla tarpeen myös teidän yrityksessänne, tulkaahan juttelemaan ständillemme. Löydät meidät paikalta 269.

Terkuin,

Pekka

 

 

×
×
×

Lisää kommentti

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *