Korona-ajan ohjeistus opiskelijoille

Päivitetty 9.4.2021

Olemme laatineet henkilökunnan, opiskelijoiden ja muiden asiakkaiden terveyden ja turvallisuuden ylläpitämiseksi ohjeet siitä, miten opiskelu kampuksellamme järjestetään lukuvuoden 2020-2021 aikana mahdollisimman turvallisesti ja tartuntariskiä vähentäen. Päivitämme ohjeita tarpeen mukaan viranomaisohjeiden tarkentuessa tai koronaepidemiatilanteen muuttuessa. Muistathan, että omalla toiminnallamme voimme jokainen vaikuttaa koronaepidemian leivämiseen.


Muistathan lukea tämän ohjeen läpi aina ennen kuin saavut Vierumäelle. Ohjeeseen on voinut tulla muutoksia edellisen käyntisi jälkeen.

Tarkista myös THL:n ajankohtaiset korona-ajan ohjeet tästä linkistä ja  Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ajankohtaiset suositukset tästä linkistä.


Suomen Urheiluopiston koulutustoiminta palaa lähiopetukseen hybridimallilla 19.4.2021 alkaen

Suomen Urheiluopiston ammatillinen koulutus jatkaa etäopetuksessa 18.4.2021 asti yksittäisiä erikseen sovittuja ryhmiä lukuun ottamatta. Koulutustoiminta palaa lähiopetukseen 19.4. alkaen ns. hybridimallilla.

Suomen Urheiluopistolla hybridimalli tarkoittaa sitä, että kampuksella on yli puolet vähemmän opiskelijoita normaalitilanteeseen verrattuna. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen toiminta jatkuu etäopiskeluna 30.5.2021 asti. Lisäksi osa aikuiskoulutusryhmistä toteutetaan etäopetuksena. Alueen muu palvelutoiminta on myös hyvin vähäistä, luento- ja liikuntatilat ovat vain opiskelijoiden käytössä.

Opetuksen käytännön toteutuksesta tiedotetaan ryhmäkohtaisesti. Noudatamme toiminnassamme suositusten ja ohjeiden mukaisia terveysturvallisuuskäytäntöjä.


Vierumäen liikuntatilat ja palvelut suurelta osin suljettuina huhtikuun aikana

Aluehallintoviranomaisen antamien määräysten seurauksena suuri osa Vierumäen palveluista, tiloista ja toiminnoista on pois käytöstä tulevien viikkojen aikana. Tähän tiedotteeseen olemme koonneet tietoa muutoksista toiminnoittain.


Nyt on erityisen tärkeää noudattaa lähiopiskelussa seuraavia ohjeita:

 1. Älä osallistu lähiopiskelujaksolle, jos sinulla on hengitystieinfektio-oireita. 

Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi ja ripuli.   

Jos sinulla on sairastumiseen viittaavia oireita, älä osallistu lähiopetukseen ja hakeudu koronatestiin.Täytä oirearvio osoitteessa omaolo.fi ja/tai soita Päivystysapu-numeroon 116 117. Ota yhteyttä ryhmäohjaajaan tai koulutusohjelmasta vastaavaan puhelimitse tai sähköpostilla sopiaksesi opintojen järjestelyistä.   

Jos sairastut lähiopiskelujakson aikana, pysy mahdollisuuksien mukaan majoitustilassasi. Vältä kukemista tiloissa, joissa on muita ihmisiä. Täytä oirearvio osoitteessa omaolo.fi ja/tai soita Päivystysapu-numeroon 116 117Toimi saamiesi ohjeiden mukaisesti ja hakeudu koronatestiin. Toivottavaa on, että ilmoitat sairastumisesta myös ryhmänohjaajalle tai koulutusohjelmasta vastaavalle.

Kun odotat oman koronatestisi tuloksia, pysy omaehtoisessa karanteenissa terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti. Jos lähipiiristäsi joku odottaa koronatestin tulosta ja olet oireeton, noudata kotona pysymisestä tereveydenhuollon ohjeita, jotka lähipiirisi henkilö on saanut testiaikaa varatessaan. Jos sinulla on oireita, täytä kysely osoitteessa omaolo.fi ja hakeudu koronatestiin.

Toivomme, että ilmoitat koronatestisi tuloksesta ryhmänohjaajalle. Varsinainen tartuntaketjujen selvitystyö kuuluu kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille, mutta tiedon saaminen ajoissa auttaa myös Vierumäkeä reagoimaan tilanteeseen nopeasti. Jos sinut määrätään karanteeniin syystä tai toisesta, älä tule Vierumäen kampukselle.

2. Jos kuulut johonkin koronaviruksen riskiryhmistä, keskustele asiasta lääkärisi kanssa.

Riskiryhmään kuuluvien tulee epidemian aikana välttää lähikontakteja. Jos kuulut johonkin riskiryhmistä, emme suosittele lähiopetukseen osallistumista toistaiseksi ministeriön ohjeen mukaisesti. Keskustele tarvittaessa tilanteesta lääkärisi kanssa ja ota yhteyttä ryhmänohjaajaan tai koulutusohjelmasta vastaavaan sopiaksesi opintojen järjestämisestä. 

3. Noudata hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.

• Pese kädet aina ulkoa sisälle tullessasi, aina ennen ruokailua sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen, tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset.  

• Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytä käsihuuhdetta.  

• Jos aivastat tai yskit, laita suun eteen kertakäyttönenäliina, ja heitä se heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojaa suu kyynärtaipeella. Pese kädet tämän jälkeen.

4. Käytä kasvomaskia.

• Käytäthän maskia sisätiloissa, kuten aulatiloissa, luentosaleissa sekä ruokailuun mennessäsi ja sieltä poistuessasi.

• Maskia tulee käyttää myös liikuntatunneilla.

• Vaihda maski puhtaaseen aina ruokailun jälkeen ja myös muulloin, kun olet ottanut maskin pois kasvoiltasi.

• Kasvomaskien käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät voi terveydentilansa vuoksi käyttää maskia.

 Tutustu kasvomaskin oikeaoppiseen käyttöön tästä linkistä löytyvältä videolta.

Opiskelijat hankkivat maskit itse tammikuusta 2021 alkaen. Tarvittaessa maskeja voi kuitenkin hakea opintotoimistosta.

Oppilaitoksen lisäksi maskia suositellaan käytettävän seuraavissa tilanteissa:

  • Joukkoliikenteessä
  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.
  • Koronavirustestiin hakeutuessa matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

5. Vältä tarpeettomia fyysisiä kontakteja kaikin tavoin. 

  • Muistathan pitää vähintään 2 metrin turvavälin muihin ihmisiin lähiopiskelujakson aikana. 
  • Kehotamme opiskelijoita välttämään toistaiseksi ylimääräistä oleskelua yleisissä sisätiloissa, kuten aulatiloissa. Otathan huomioon myös muut alueella liikkuvat asiakkaat. 

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Tästä syystä pyrimme toiminnassamme välttämään tilanteita, joissa ollaan suorassa kosketuksessa muiden kanssa.

Opetuksen järjestäminen: 

  • Mahdollistamme 2 metrin turvavälit opetustiloissa siten, että valitaan osallistujamäärään nähden riittävän kokoinen opetustila.  
  • Toteutamme opetusta ryhmiä sekoittamatta 19.4.2021 alkaen.
  • Suuria yhteistilaisuuksia, kuten valmistujaisjuhlia, ei järjestetä toistaiseksi.  
  • Mikäli opetusta järjestetään suurelle osallistujajoukolle, hyödynnämme etäyhteyksiä. 

 Opiskelijaravintola:  

  • Opiskelijaravintolassa noudatamme erillistä Vierumäen ravintolapalveluiden ohjetta.
  • Opiskelijaryhmien ruokailuaikoja porrastetaan 

Opiskelijamajoitus:  

  • Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen mukaan opiskelijat voivat asua jaetuissa huoneissa, jos kyse on pitkäaikaisesta majoittumisesta. 
  • Lyhytkestoisessa majoituksessa noudatetaan erillistä Vierumäen majoituspalveluita koskevia linjauksia. Opiskelijat majoittuvat pääasiassa kahden hengen huoneissa.

6. Jos matkustat ulkomaille, noudata matkustamiseen liittyviä ulkoministeriön ohjeita sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen karanteeniohjeistusta. 

Noudatathan ajankohtaisia matkustamiseen liittyviä ohjeita, jotka löydät THL:n sivuilta tästä linkistä. Jos karanteeniohjeistus koskee sinua, älä tule sen aikana Vierumäen kampusalueelle.

7. Siivouksessa noudatamme tartuntojen ehkäisemiseksi annettuja ohjeita. 

Siivouskumppanimme noudattaa Työterveyslaitoksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita korona-ajan siivoukseen liittyen. Olemme tehostaneet siivousta yleisissä tiloissa ja majoitustiloissa. Erityisesti huomiota kiinnitetään kosketuspintoihin, kuten ovenkahvoihin, sekä wc-tiloihin. Luentotilat siivotaan vähintään päivittäin ja mahdollisuuksien mukaan aina ryhmien vaihtuessa. Luentotiloihin varataan pintapuhdistusainetta pintojen ja kahvojen pyyhkimistä varten.