Siirrymme 17.3.2020 alkaen etäopetukseen

Suomen Urheiluopistossa ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen toimipisteessä etäopiskelu jatkuu pääsääntöisesti 31.5.2020 asti.

Opiskelu liikunnanohjauksen perustutkinnolla jatkuu etäopiskeluna kevään 2020 ajan. Lähiopiskeluun on tarkoitus palata mahdollisuuksien mukaan syyslukukauden alussa.

Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa jatketaan myös pääsääntöisesti etäopiskelua kevätlukukauden loppuun. Koulutusohjelmista vastaavat ilmoittavat mahdollisista poikkeuksista ja lähiopiskeluun siirtymisestä ryhmäkohtaisesti. Koulutusta käynnistettäessä tulee huomioida, että Vierumäen kampuksen palvelujen tarjonta voi olla tavanomaista rajoitetumpaa.

Ryhmäohjaajat ja koulutusohjelmista vastaavat organisoivat opintoihin liittyvät järjestelyt sekä tiedottavat niistä opiskelijoita. Pyrimme turvaamaan opintojen etenemisen suunnitellusti etäopiskelusta huolimatta.

Liikunnanohjauksen perustutkinnon valintakokeet Vierumäellä on peruttu tältä keväältä ja opiskelijavalinnat tehdään muilla perusteilla. Lue lisää tästä.

Suomen Urheiluopiston ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen toimipisteen valmistuneiden opiskelijoiden tutkintojuhla on siirretty pidettäväksi perjantaina 28.8.2020. Tarkempi info toimitetaan valmistuneille myöhemmin kevään aikana.