Opiskelijoiden tarinoita

Vierumäki antoi kokemusta ja vahvuutta

“Olen Reetta Romppanen ja aloitin LPT-tutkinnon vuonna 2008 ensimmäisten joukossa, jotka yhdistivät taitoluisteluharjoittelun opintojen kanssa Vierumäellä. Vierumäki vaikutti harjoitusolosuhteineen hyvältä valinnalta ja toiselta vuodelta lähtien lukinto-opintojen suorittamismahdollisuuskaan ei ollut huono juttu. Harjoitusten ja fyysispainotteisen koulun yhdistäminen ei ollut sieltä helpoimmasta ja kevyimmästä päästä. Oma ura oli katkolla kun nivusen rasitusvamma alkoi vaivata, joka hoidettiin tähystysleikkauksella ensimmäisen opintovuoden jälkeen. Opinnot helpottuivat toisena vuonna merkittävästi kun liikuntalajeja ei ollut niin paljoa ja loukkaantumisilta vältyttiin. Omaan luistelu-uraan keskittyminen oli läpi opintojen ja vielä vuosi sen jälkeenkin vahvasti läsnä ja jatkokoulutussuunnitelmat auki.

Lukion suoritin loppuun omassa kotikaupungissani Lahdessa ja LPT-tutkinnon samaan aikaan keväällä 2012. Työharjoittelut tein tulevaan työpaikkaani Lahden taitoluistelijoille. Vuonna 2013 oman luistelu-urani jälkeen siirryin viikon sisällä lopettamispäätöksestä Lahden taitoluistelijoihin tuntivalmentajaksi ja jäähallilta ei ole ikinä tarvinnut varsinaisesti olla pois. LPT-tutkinto antoi hyvän pohjan valmentamiseen myös suuntautumisenopintojeni (valmennus) takia.

“Pari” vuotta opintojen jälkeen on varmaan ollut helpompi sisäistää kaikki hyöty mitä koulu on antanut omaa valmennusuraa ajatellen. Tietysti myös oman luistelu-uran vienti SM-senioritasolle Vierumäen harjoitusolosuhteiden ansiosta on antanut perspektiiviä ja kokemusta toimia lajin parissa. Opinnot jatkuivat vuonna 2013 ammattikorkeakoulussa markkinoinnin parissa. Toimin tuntivalmentajana Lahden taitoluistelijoiden kilparyhmillä kolme kautta ja toukokuusta 2016 lähtien olen toiminut Lahden taitoluistelijoissa yksinluistelun päävalmentajana.”

Opiskelun ja taitoluistelun yhdistäminen onnistui

“Moikka! Olen Arina Klinovitskaya, kolmannen vuoden LPT-opiskelija ja valmistun keväällä 2017. Kun täytyi miettiä uutta opiskelupaikkaa peruskoulun jälkeen, minulle opintojen ja taitoluistelun yhdistäminen oli tärkein kriteeri mieluisan alan lisäksi. Näiden vuosien aikana opintojen ohella on tarttunut paljon uutta lajiosaamista, mutta myös tieto itse lajista on syventynyt huomattavasti. Kansainvälisyys on aina ollut itselläni lähellä sydäntä, ja Vierumäen ympäristö onkin tarjonnut eväitä myös siihen. Olen päässyt esimerkiksi osallistumaan NDP Follow up seminaariin lyhyen työharjoittelujakson yhteydessä. Muita tärkeitä eväitä työelämään on tarttunut erilaisista ohjauksista, STLL:n leireistä, projekteista, sekä oppitunneista. Näiden tekijöiden ansioista olen päässyt viimeisen opiskeluvuoteni aikana tutustumaan työelämään valmennuksen parissa.”

Vierumäellä on mahtavat olosuhteet

“Olen Selja Kärnä ja opiskelin Vierumäen Urheiluopistossa vuosina 2009-2012. Kolmen vuoden ajan sain luistella, kilpailla ja opiskella täysipainoisesti Vierumäen mahtavissa olosuhteissa. Valmistuin vuonna 2012 liikuntaneuvojaksi, ja Heinolan lukiosta ylioppilaaksi. Vierumäen jälkeen tein monipuolisesti töitä liikunnan parissa ja valmentajana Järvenpään taitoluistelijoissa. Myöhemmin valmistuin johtamisen ja viestinnän tradenomiksi Lahden ammattikorkeakoulusta ja tällä hetkellä työskentelen myynnin ja markkinoinnin assistenttina Skyr Finland Oy:llä sekä valmennan edelleen säännöllisesti Järvenpäässä. Tavoitteenani on vielä suorittaa kauppatieteiden maisterin tutkinto.”

Vierumäki oli alku uralle

“Olen Rosa-Maria Salonen ja opiskelin Vierumäellä liikunnanohjauksen perustutkinnon, sekä suoritin ylioppilastutkinnon Heinolan lukiossa vuosina 2009-2012. Kuusitoista vuotta kestäneellä taitoluistelu-urallani edustin Lahden Taitoluistelijoita ja etenin kilpaurallani SM-Junioreihin asti kuuluen mm. STLL:n Projekti-ryhmään. Parhaimpana SM-kisasijoituksena olin SM-Noviisien 3. Ja SM-Junioreiden 12. Lopetettuani kilpa-uran ja opiskelut Vierumäellä kouluttauduin taitoluisteluvalmentajaksi (1 taso), sekä lähdin jatko-opiskelemaan Yhdysvaltoihin kiinnostuksen kohteena olevaa liikuntajohtamista (Sport Management). Vuosien varrella liikuntaneuvojan tutkinto on tarjonnut minulle mahdollisuuden työskennellä liikunnan parissa mm. leiriohjaajana ja valmentajana STLL:n, Berit Kaijomaan ja Merja Huttusen kesäleireillä. Suoritin Bachelor of Sport Management- tutkinnon loppuun jouluna 2016 ja tämän jälkeen olen toiminut Jyväskylän Taitoluisteluseurassa päätoimisena yksinluistelun valmentajana ja perusopetusryhmien vastuuvalmentajana. Haaveenani on työskennellä urheilutoiminnan kehittäjänä ja saada joku päivä käteeni urheilujohtamisen suomalaiset maisterin paperit.”

Vierumäeltä Yhdysvaltoihin

“Olen Susanna Palokangas ja suoritin kaksoistutkintoni (liikuntaneuvoja/ylioppilas) Vierumäellä vuosina 2010-2013.  Koulutuksen ja taitoluistelun yhdistäminen oli ykköstavoitteeni peruskoulun jälkeen ja tavoitteeni toteutui Vierumäellä: sain harjoitella rakastamaani lajia erinomaisessa valmennuksessa ja loistavissa treeniolosuhteissa! Olen kotoisin Vaasasta ja välillä 15-vuotiaasta opiskelijasta tuntui koti olevan kaukana, mutta ryhmämme keskinäinen yhteishenki sekä koko ”luisteluperheen” tuki ja tsemppi auttoi eteenpäin.    

Opiskeluaikanani sain mahdollisuuden työskennellä STLL:n eri leireillä, NDP-leireillä sekä toimia mm. kilpailukoordinaattorina taitoluistelun Vierumäki Cupissa. Olen myös suorittanut STLL:n 1-tason valmentajakoulutuksen sekä koreografikoulutuksen opiskelujeni aikana. Tärkeimmäksi lajikoulutukseksi nostaisin kuitenkin sen valmennusopin ja osaamisen, jonka sain taitoluisteluvalmentajaltani omien sekä ryhmäni harjoitusten aikana. Omat harjoitukset olivat samalla oppitunti valmennuksesta!

Tällä hetkellä opiskelen Yhdysvalloissa liikunnan- ja terveystiedon opettajaksi. Olen saanut liikuntaneuvojan opinnoista vahvan pohjan nykyistä tutkintoani varten, oppeja voi soveltaa etenkin liikuntatuntien ohjauksissa. Tulevaisuuden suunnitelmissani on maisterin tutkinto erityisopetuksesta ja valmennuksesta, sekä mahdollinen ura taitoluisteluvalmentajana ja koreografina!”