Tenniksen nelinpelikurssi

Kurssin hinta alk. 280,00 € Varaa

Tenniksen nelinpelikurssi jo jonkin verran tennistä pelanneille.

Tennis Nelinpeli

Tenniksen nelinpelikurssi

Nelinpelikurssi on suunnattu pelaajille, jotka ovat jo pelanneet tennistä ja mahdollisesti kokeilleet kilpailemista (vaikkapa hallisarjoissa).

Taitotasovaatimuksena on, että osaat sijoitella palloa takakentältä haluamaasi suuntaan ja pelatut pisteet kestävät vähintään 4-6 lyöntiä. Pystyt myös pallottelemaan lentolyönneillä peruslyöntiä vastaan. Ryhmä jaetaan tarvittaessa tasoryhmiin ja harjoitteiden lisäksi kurssiin kuuluu peliharjoitteita.

Kurssilla keskitytään tekniikan osalta nelinpelissä olennaisiin osa-alueisiin, kuten syöttöön, palautukseen ja lentolyönteihin. Lisäksi kurssi sisältää pelitaktiikkaa ja peliä.

Kurssi soveltuu myös nuorille yli 14v., jotka pystyvät harjoittelemaan aikuisten kanssa. Alle 18-vuotiaille -20% alennus kurssin hinnasta.

Vierumäen kovat ulkokentät ovat saaneet uuden GreenSet-pinnoitteen ja kenttien suoja-alueita on laajennettu vastaamaan kansainvälisiä kilpailuvaatimuksia. Kursseilla pelataan pääosin uusituilla kovilla kentillä, mutta myös massakentille pääsee pelaamaan.

Lisätietoja tenniskursseista löydät tästä infosta.

Täytäthän ilmoittautumisen jälkeen ennakkotiedot kurssia varten.

Ajankohta
22.-24.7.2022
Kesto
2 vuorokautta

Malliohjelma

Tenniskurssien malliohjelman näet tästä.

Ohjelma on alustava ja pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin.

Ruokailu
Kurssin täysihoitohintaan sisältyvät lounas ja päivällinen. Ruokailut järjestetään Ravintola Puhtissa. Kurssin voi ostaa myös ilman ruokailuja.
Majoitus
Varaa majoitus ja saat valituista kohteista 15 % alennusta.
Varaus- ja peruutusehdot

Tutustu ehtoihimme täältä!

Kurssin varaus

Kurssivalinta

Lisää henkilöitä
Aikuiset
- 0 +
Lapset
- 0 +
Pikkulapset
- 0 +
Hae
Voi harmi, valitettavasti hakuehdoillasi ei löytynyt tuloksia.
Kokeile toista ajankohtaa tai tutustu muihin palveluihimme.