Siirry sisältöön

Suomen Urheiluopiston ja Hämeen kauppakamarin koulutusyhteistyö alkaa

Koulutus_urheilumanagerointi

Vierumäki 30.3.2023

30.3.2023 10:49:44 | Hämeen kauppakamari

Urheiluseurojen hallitusosaamista vauhditetaan Vierumäellä

Suomen Urheiluopisto ja Hämeen kauppakamari ovat kehittäneet koulutusohjelman, jonka avulla vahvistetaan urheiluseurojen puheenjohtajien ja hallitusten jäsenten osaamista. ”Vierumäellä maaliskuun lopulla alkavan urheiluseurojen hallitusosaamista kehittävän pilottikoulutuksen jälkeen koulutusohjelmaa on tarkoitus laajentaa koko Suomeen ja jatkossa urheiluopistot voivat toteuttaa koulutusohjelmaa oman paikallisen kauppakamarin kanssa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Koulutusohjelman tarkoituksena on kehittää urheiluseurojen puheenjohtajien ja hallitusten jäsenten hallitustyöskentelyä. Hanke toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.

Lahden Ahkeran hallituksen jäsen ja Senior adviser Pekka Mäki-Reinikka pitää koulutusohjelmaa tärkeänä urheiluseurojen toiminnan jatkuvuuden hallinnan kannalta. ”Hallitusten jäsenten vaihdokset ja vaihdosten aiheuttamat haasteet helpottuvat hyvällä ja laadukkaalla seurajohtajakoulutuksella. Tämä koulutus vahvistaa erityisesti seuran talous- ja hallinto-osaamista”, Mäki-Reinikka toteaa

Useimmiten seuroilla ei myöskään ole pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jossa mietittäisiin vapaaehtoisten hallitusten jäsenten jaksamista. Urheiluseurojen hallitusten jäsenten on tärkeää ymmärtää, että he ovat myös vastuussa seuran asioista.

”On tärkeää, että tulevaisuuden urheiluseurat ovat hyvin johdettuja ja, että niiden hallitusten jäsenet ovat kouluttautuneet sekä tunnistavat vastuut ja velvollisuudet. Lisäksi on hyvä huomioida, että laadukas koulutus auttaa myös työelämässä. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Lahden Ahkerassa käytössä olevan linjauksen mukaan Ahkerassa on hyvä kasvaa aikuiseksi, mutta myös aikuisena”, korostaa Mäki-Reinikka.

”Koulutusohjelmaa on suunniteltu ja rakennettu jo runsaan vuoden verran. Sen pohjana on käytetty kauppakamarin HHJ-koulutusta. Kehitystyö on ollut hyvin rakentavaa Suomen Urheiluopiston ja laajan ohjausryhmän kanssa”, Eerikäinen toteaa.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, +358 40 739 9303
Suomen Urheiluopiston johtamisen kouluttaja Pertti Pohjola, +358 40 547 4466
Suomen Urheiluopiston johtamisen kouluttaja Petri Puronaho +358400814096