Minna Tuominen (KM) on valittu Suomen Urheiluopiston rehtoriksi 1.6.2026 alkaen. Hän siirtyy tehtävään vahvan koulutuksen ja organisaatioiden kehittämisen kokemuksen pohjalta sekä syvällisellä Vierumäen toimintaympäristön tuntemuksella.
Suomen Urheiluopiston toimitusjohtaja Jukka Tiikkaja pitää valintaa luontevana jatkona opiston kehitykselle.
– Minna Tuomisella on laaja kokonaisnäkemys urheiluopistotoiminnasta, koulutuksen roolista ja yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa. Hänen johtamisotteensa tukee Suomen Urheiluopiston strategisia tavoitteita ja jatkuvaa uudistumista, Tiikkaja toteaa.
Minna Tuominen näkee rehtorin tehtävän mahdollisuutena vahvistaa opiston vaikuttavuutta ja roolia suomalaisessa liikunta- ja urheilujärjestelmässä.
– Suomen Urheiluopisto on ainutlaatuinen oppimis- ja kehittämisympäristö. On innostavaa päästä tekemään työtä yhdessä henkilöstön, opiskelijoiden ja kumppaneiden kanssa, jotta voimme edelleen vahvistaa Vierumäen asemaa liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin edelläkävijänä, Tuominen sanoo.
