Siirry sisältöön

Muodostelmaluistelun PRO-leirit Vierumäellä, kipinää seurojen SM-polulle

Taitoluistelu

Vierumäki 10.6.2022

Noviisijoukkueille koko kauden sparrausta

MUODOSTELMA­LUISTELUN PRO-LEIREISTÄ KIPINÄÄ SEUROJEN SM-POLULLE

27 HUHTIKUUN, 2022 MARITA KOKKO SARI NISKANENJAA ARTIKKELI  

Taitoluisteluliitto haluaa sytyttää seuroissa kipinän, joka roihahtaa innoksi vahvistaa muodostelmaluistelun SM-noviisipohjaa kohti Suomen kärkeä ja samalla kasvattaa voimaa juniorijoukkueissa. Mahdollisuuden tarjoaa Vierumäellä toteutettava Pro-leiritystoiminta, johon hakemusten perusteella valitaan ensimmäisellä kaudella 2022–2023 kaksi SM-noviisijoukkuetta. Tärkein hakukriteeri on halu kehittyä ja kehittää juuri seuran SM-putkea.

Seuralta edellytetään myös riittävää luistelijamateriaalia ja voimavaroja, joilla SM-junioritoiminta voi jatkua tai käynnistyä. Projekti valittujen joukkueiden kanssa kestää aina yhden kauden. Sen aikana joukkue pääsee harjoittelemaan Vierumäelle kolme kertaa kolmen päivän leireillä. Vierumäen urheiluopiston ammattilaiset vastaavat leirien fysiikkaharjoittelusta, mentaaliharjoituksista, ilmaisutaidon kehittämisestä ja ravinto-opastuksesta.

Lajivalmennuksen vetää Team Fintasticin kahteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen luotsannut valmentaja Milja Sarkkinen, jolla on myös vuosien kokemus noviisijoukkue Finettesin valmennuksesta. – Joukkue ja sen valmentajat saavat kattavan paketin siitä, mitä kaikkea lajin harjoittelu parhaimmillaan sisältää. Leirityksellä voimme näyttää, miten monesta kulmasta valmennusta voi lähestyä ja viedä joukkuetta eteenpäin. Haluamme auttaa erityisesti niitä seuroja, joilla kaikki nämä resurssit eivät vielä ole käytettävissä harjoitteluun, hän painottaa. Tavoitteena on auttaa niitä seuroja, joissa SM-polku kaipaa vahvistusta. – Monessa seurassa juuri juniorijoukkueiden tilanne vaihtelee kausittain. Joinakin vuosina niissä on riittävästi luistelijoita SM-junioreihin, toisinaan taas kilpaillaan kansallisessa junnusarjassa. Nyt halutaan sparrata noviisitasolle intoa, joka sitouttaisi luistelijoita ja näyttäisi, mitä kokonaisvaltainen valmennus voisi olla, Milja Sarkkinen perustelee.

Kahdella joukkueella käyntiin

Pro-leiritykseen pääsee nyt ensimmäisellä kaudella mukaan kaksi joukkuetta, jotka leireilevät yhdessä Vierumäellä. Ohessa on myös tehtäviä leiritysten välillä. Pro-leiritys järjestetään yhteistyössä yhdessä saman ikäluokan kilpacheerleadingin joukkueiden kanssa. Muodostelman lajivalmennuksesta vastaa Milja Sarkkinen. Milja Sarkkinen korostaa hankkeen olevan mielenkiintoinen mahdollisuus seuroille. Esimerkistä käy muodostelmaluistelun kehitys Kaarinan Taitoluistelijoissa, jossa oman päämäärätietoisen kasvatustyön tuloksena on edetty SM-senioritasolle asti.– Monella paikkakunnalla olisi riittävästi luistelijamateriaalia edistyä vaikka miten pitkälle, jos ei aina kävisi niin, että luistelijat lähtevät pääkaupunkiseudun joukkueisiin. Tavoitteena on saada luistelijat kehittymään ja etenemään omassa seurassa SM-polun vahvistamiseksi, hän korostaa.

Ensimmäinen leiri toteutuu elokuussa. Joukkueet harjoittelevat silloin jäällä ensimmäisenä päivänä 1,5 tuntia, seuraavana kaksi kertaa 1,5 tuntia ja päätöspäivänä jälleen 1,5 tuntia. Lisäksi leiriin kuuluu fysiikka-, mental- ja ilmaisutaidon harjoittelua, ravintoneuvontaa sekä opastusta valmentajille ja joukkueen toimihenkilöille. Milja on yhteydessä osallistuvien muodostelmajoukkueiden valmentajiin ja ottaa vastaan erityistoiveita lajivalmennukseen. – Näin pääsemme yhdessä muokkaamaan lajivalmennuksen painopisteitä. Luvassa on opastusta myös joukkueiden toimihenkilöille. Tavoitteena selkiyttää tukihenkilöille joukkueenjohtajan ja huoltajien roolia sekä lisätä tietoa urheilijan ravinnon ja palautumisen merkityksestä.

Yhdessä kilpacheerleadingin kanssa

Pro-leiritys toteutuu kauden kaikilla kolmella leirillä yhdessä saman ikäluokan kilpacheerleadingin joukkueiden kanssa. Kaikki valmennus lajivalmennuksen ulkopuolelta on näiden kahden menestyslajin joukkueille yhteistä. – Näin saadaan kokemuksia, ideoita ja inspiraatiota yli lajirajojen. Varmasti syntyy myös ystävyyssuhteita urheilijoiden välille, Milja Sarkkinen summaa. Taitoluisteluliitto on jo useamman vuoden pyörittänyt yksinluistelun yläkouluikäisten leiritystä, joka on niin suosittua, etteivät kaikki halukkaat ole läheskään mahtuneet mukaan. Valmennuspäällikkö Satu Niittynen kertoo, että vastaavaa toivottiin muodostelmaluistelulle.– Yhdessä Cheerleadingliiton ja Vierumäen kanssa lähdimme kehittämään SM-noviisi-ikäisille leiritystä, johon hakeutuu mukaan aina koko joukkue. Saamme nyt kahden lajin joukkueiden yhteisleirityksellä hyödynnettyä osaamista yli lajirajojen, hän painottaa.

Kyseessä on kaksi kansainvälistä huippulajia, jotka ovat tämänkin kauden päättäneet MM-menestykseen moninkertaisesta kullasta aina hopeisiin ja pronssisiin mitaleihin. Molemmat ovat nuoria lajeja, joissa nimenomaan Suomi on huipulla, ja siellä niiden toivotaan myös pysyvän. – Molemmissa lajeissa on myös sama asetelma eli urheilijat hakeutuvat mielellään vahvoihin suurseuroihin. Siksi tässäkin lajissa halutaan vahvistaa pienempien seurojenkin mahdollisuuksia kehittyä ja edetä kohti huippua, Milja Sarkkinen kertoo.

Haku avautuu toukokuun alussa

Haku Pro-leiritykseen käynnistyy toukokuun alussa. Taitoluisteluliiton sivuille tulee silloin tiedote, joka ohjaa hakulomakkeeseen. Satu Niittynen muistuttaa, ettei Pro-leiritys ole ilmaista. Kustannuksia kertyy arviolta 250 euroa luistelijaa kohti jokaiselta leirityskerralta. Joukkueiden tulee sitoutua pysymään mukana koko kauden ajan.

Leiritys palvelee myös valmennuspäällikön mukaan parhaiten joukkueita, joilla on kehityspotentiaalia, mutta ei vielä sijoituksia SM-osakilpailujen kärkipaikoilla. Hän arvioi sellaisten joukkueiden hyötyvän hankkeesta parhaiten. – Jos joukkue tulee valituksi leiritykseen, se saa siitä valtavan sparrausavun, koska mukana on sekä tukitoimintoja että lajin ykkösvalmentajiin kuuluvan osaajan sparrausta koko kauden ajan, hän toteaa. Projektissa lähdetään liikkeelle maltillisesti leirittämällä kahta joukkuetta.– Jos konsepti osoittautuu toimivaksi, mikään ei estä laajentamasta toimintaa tulevina kausina, Satu Niittynen toteaa.