Siirry sisältöön

Vierumäki jatkaa investointejaan alueeseen: Tennis- ja padelhallin laajennus alkaa kesäkuussa

Tennis- ja padelhalli havainnekuva

Vierumäki 12.6.2024

Vierumäki-yhtiöt investoivat tennis- ja padelhallin laajennukseen



Vierumäki, Suomi – Vierumäki-yhtiöt on päättänyt investoida merkittävästi tennis- ja padelhallin laajennukseen. Noin neljän miljoonan euron investoinnista 20 % tulee Opetus- ja kulttuuriministeriön tuesta, rakennustyöt alkavat kesäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2024. Nykyiset sisäkentät pysyvät käytössä syyskuun alkuun saakka ja laajennuksen valmistuttua hallissa on kahdeksan sisätenniskenttää sekä neljä padelkenttää.

Investointi tukee Vierumäen kasvavaa kilpailu- ja leiritoimintaa. Samalla hallin peruskorjaukset takaavat, että tilat pysyvät toimivina huippuolosuhteina kasvavalle pelaajamäärälle. Uusien tilojen myötä palvelutarjonta uudistuu myös kahvilatilojen, terassin, hierontapalveluiden ja urheilukaupan osalta. Tiloihin saadaan remontin myötä myös golfsimulaattori.

Tämä on hieno askel eteenpäin. Neljä lisäkenttää ratkaisevat jo tähän mennessä syntyneet tietyt pullonkaulat kapasiteetin suhteen ja antavat aivan eri lähtökohdat uuden toiminnan kehittämiselle. Samalla kentille saadaan älyä Zenniz-järjestelmän avulla, mikä avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia, kun dataa alkaa kertyä niin kilpailuista kuin leireiltä, kommentoi Vierumäen tenniksen lajipäällikkö Petja Nykänen.

Vierumäki-yhtiöt ovat ylpeitä hyvin käynnistyneestä yhteistyöstä Tennisliiton kanssa. Tämän investoinnin myötä Vierumäen asema Tennisliiton virallisena koulutus- ja kilpailukeskuksena tulee vahvistumaan, tuoden alueelle lisää tapahtumia ja elinvoimaa.

Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho toteaa: Olemme innoissamme Vierumäen hallilaajennuksesta, mikä tarjoaa mahdollisuuden tennistoiminnan laajentamiselle Vierumäellä. Tulemme kasvattamaan kilpailu-, koulutus- ja leiritystoimintaa tulevien vuosien aikana. Tulemme myös hyödyntämään Vierumäen huippuosaamista valmentaja- ja seurakoulutuskokonaisuuksissamme.

Olen valtavan ylpeä siitä, mitä olemme viimeisen parin vuoden aikana saaneet yhdessä Tennisliiton kanssa aikaan Vierumäellä. Sisäkenttien tuplaaminen antaa aivan uudet mahdollisuudet meille yhdessä liiton kanssa viedä kovassa nosteessa olevan tenniksen aivan maailman huipulle. Saamme myös yhden kentän lisää padelille, mikä on hieno asia, kommentoi hanketta Vierumäki-yhtiöiden toimitusjohtaja Peter Gabrielsson.

Vierumäki-yhtiöiden visiona on tarjota painopistelajeissa optimaaliset valmennus- ja harjoitteluolosuhteet kansainväliselle huipulle tähtäävässä toiminnassa. Tämä investointi vahvistaa yhtiön asemaa Suomen johtavana liikunnan ja urheilun koulutus- ja valmennuskeskuksena tarjoten samalla uusia mahdollisuuksia alueen asukkaille ja vierailijoille.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Peter Gabrielsson, peter.gabrielsson@vierumaki.fi, +358 40 821 3091

Havainnekuvat: Arkkigraf Oy