Tenniksen toisen asteen leiritys
Tenniksen toisen asteen leiritys jatkaa pelaajan polkua yläkoululeirityksen jälkeen. Leiritys tehdään yhteistyössä Suomen Tennisliiton kanssa ja toiminnalla on Suomen Olympiakomitean hyväksyntä.
Toisen asteen leiritys on tarkoitettu lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville tavoitteellisesti urheileville tytöille ja pojille. Leiritys toteutetaan yksilöleirityksenä ja leirityksen tavoitteena on tukea yksilöiden huippu-urheilijaksi kehittymistä ja vahvistaa tavoitteellista harjoittelua osana urheilijan polkua kohti liiton maajoukkuetoimintaa.
Leiritykseen voivat hakea toisen asteen ikäryhmään kuuluvat urheilijat.
Tenniksen lajivalmentajana toimivat Taneli Tenhunen, Harri Suutarinen ja Petja Nykänen.
Leirien sisällöissä kehitetään lajiharjoittelun ja monipuolisten fyysisten ominaisuuksien harjoittelun lisäksi erityisesti psyykkisiä, sosiaalisia ja elämänhallinnan taitoja. Leirityksessä hyödynnetään Olympiakomitean Kehity huippu-urheilijaksi harjoituskirjan sisältöjä. Leiriläisillä on käytössä Priima oppimisalusta. Leiripäiviin jätetään aikaa myös omatoimiselle opiskelulle.
Leirityksen teemoina ovat:
- lajianalyysi ja lajin vaatimusten yksilöllinen kehittäminen (sis. psyykkissosiaaliset vaatimukset)
- Urheilijan terveys (kuormitus, palautuminen, ravinto ja uni)
- Elämänhallintataidot (urasuunnittelu, talous ja urheilijabrändi)
- Tennisohjaajakoulutus (Taso 1)
Toisen asteen leirityksessä olevat tulevat saamaan todistuksen Suomen Urheiluopistossa suorittamastaan vapaan sivistystyön koulutuksesta, jonka avulla leiritykseen osallistumisen voi olla mahdollista liittää osaksi omia opintojaan oman oppilaitoksen määrittämällä tavalla. Leiritykseen tulevien kannattaa keskustella leiritykseen osallistumisesta ja sen omaan tutkintoon liittämisestä hyvissä ajoin oman koulun opinnonohjaajan kanssa.
Lukuvuoden 2024-2025 leiritys
Vuonna 2024-25 järjestetään neljä leiriä. Leirit kestävät aina sunnuntaista torstaihin.
- 1. leiri 22.-26.9.2024
- 2. leiri 15.-19.12.2024
- 3. leiri 2.-6.2.2025
- 4. leiri 30.3-3.4.2025
Leirien ajankohdat varmistuvat Tennisliiton kilpailukalenterin ja lukuvuoden 2024-25 lukioiden työaikojen varmistuttua. Pyrimme välttämään päällekkäisyydet kansallisten arvokilpailujen sekä koeviikkojen kanssa. Olethan yhteydessä, mikäli huomaat ajankohdissa haasteita. Vierumäen tennishallia myös laajennetaan syksyllä 2024, mutta työt ajoittuvat 1. ja 2. leirin väliin.
Urheilija sitoutuu lähtökohtaisesti kaikkiin kolmeen leiriin, joten kokonaishinta lukuvuodelle tulee olemaan 1 480 €. Painavista ja erikseen ilmoitettavista syistä (lääkärintodistus/haasteet koulussa) leirin voi jättää väliin.
Haku ja hakulomake – Hakuaika leiritykseen on päättynyt!
Leiritykseen haetaan täyttämällä hakulomake.
Hakulomakkeeseen kirjoitetaan vapaamuotoinen motivaatiokirje aiheella “Minä ja tennis”. Motivaatiokirje palautetaan kirjallisena tai videoituna liitetiedostona hakulomakkeen yhteydessä.
Motivaatiokirjeellä tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:
- omat vahvuudet urheilijana
- omat kehityskohteet urheilijana
- millainen lajitausta
- mitä tavoitteita tenniksessä
- mitä odotuksia sinulla on toisen asteen leiritykseltä
- miten sovitat koulunkäynnin ja urheilun tällä hetkellä
Valitsemme leiritykseen varasijoille 2-5 urheilijaa. Varasijalta voi saada paikan peruutusten vuoksi koko vuodeksi tai varasijoilta voidaan kutsua yksittäisille leireille. Urheilijoiden tulee vahvistaa leirityspaikan vastaanottaminen valinnan jälkeen. Myös varasijapaikka tulee vahvistaa, jos haluaa osallistua leireille mahdollisuuden tullen kutsuttaessa.
Toiselle asteelle hakevat urheilijat, joilla ei ole vielä tietoa toisen asteen koulupaikasta voivat täydentää hakemusta (oppilaitoksen ja luokanvalvojan tiedot) vielä hakuajan päätyttyä, kun tieto yhteisvalinnan tuloksista on tullut. Merkitse tällöin hakulomakkeelle 1.vuoden opiskelija ja koulun yhteystietoihin täydennetään.
Leiritykseen hakeneille urheilijoille ilmoitetaan valinnoista ennen lukuvuoden alkua.
Kurssin varaus