Tenniksen toisen asteen leiritys

Toisen asteen leiritys on jatkumoa valtakunnalliselle yläkoululeiritykselle ja on tarkoitettu lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville tavoitteellisesti urheileville nuorille urheilijoille.

Toisen asteen leiritys ei ole perinteinen lajileiri, vaan leirityksen urheilijakoulutuksen tarkoituksena on tukea nuoren urheilijan kehittymistä kohti lajinsa huippua urheilijan kaksoisuramallin periaatteita noudattaen.

Leiritystä järjestetään yhteistyössä lajiliittojen kanssa ja leirien sisällöissä kehitetään lajiharjoittelun ja monipuolisten fyysisten ominaisuuksien harjoittelun lisäksi erityisesti psyykkisiä, sosiaalisia ja elämänhallinnan taitoja.

Tennis-1-14

Urheilijakoulutusta tennispelaajalle

Toisen asteen leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla ja toisen asteen leirit tarjoavatkin mahdollisuuden harjoittelun tehostamiseen toisella asteella.

Leirityksillä nuori pääsee kehittämään itseään intensiivisessä laji- ja oheisvalmennuksessa, oppimaan urheilijan psyykkisiä, sosiaalisia ja elämänhallintaan liittyviä taitoja sekä suorittamaan opintojaan itsenäisesti leirin aikana, sillä opiskelulle on varattuna myös aikaa leiriohjelmasta. Leirityksessä hyödynnetään myös Olympiakomitean Kehity Huippu-urheilijaksi harjoituskirjan sisältöjä ja leirien sisältö on suunniteltu lajin harjoitusjaksoon sopivaksi.

Leirityksen keskeisenä tehtävänä on toimia virikkeiden antajana sekä tukiverkostona pelaajan kehittymisessä kokonaisvaltaisena urheilijana. Toteutuksessa on mukana Suomen Tennisliiton sekä Suomen Urheiluopiston lisäksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Lisäksi yhteistyössä ovat mukana Päijät-Hämeen Urheiluakatemia sekä leiritykseen osallistuvien pelaajien seurat ja koulut.

Leiritykseen kuuluva sisältö:

  • Itsenäinen opiskelu

  • Taito- ja ominaisuusharjoittelu

  • Kehityksenseuranta

  • Kehity huippu-urheilijana koulutus

  • Lajivalmennus

Leirityksen aikana toteutetaan laadukkaan lajitreenin ja opiskelun ohella Olympiakomitean suosituksen mukaiset harjoitettavuuskartoitukset sekä Tennisliiton omat fyysiset testit.

Tutustu leiritykseen ja hae mukaan tulevalle leirityskaudelle!

Tennis 3

Keskiössä kunnioitus – tekemisellä on merkitystä

Valmennustiimin keskeisenä arvona leirityksessä on kunnioitus. Tämä tarkoittaa sekä pelaajan itsensä, hänen kehittymisensä, kanssapelaajien kehityksen, valmentajien sekä muiden urheiluopistolla toimivien kunnioittamista. Lisäksi toimintaa ohjaavat Tennisliiton arvot: yhdessä tekeminen, ilo, välittäminen, kehittyminen ja tuloksellisuus.

Leiritykseen sitoutuu pelaajan lisäksi hänen valmentajansa: tulevalla kaudella ennen jokaista leiriä valmennustiimi järjestää yhteisen etätapaamisen pelaajien henkilökohtaisten valmentajien kanssa, mikä mahdollistaa leiriteemojen entistä paremman nivomisen arjen tekemiseen. Näin leiritys palvelee pelaajaa mahdollisimman hyvin.

Leirityksen aikaisella tekemisellä ja asenteella on merkitystä. Leireillä on mahdollista antaa näyttöjä Vierumäen kansainvälisten TE- ja ITF-kilpailujen villejä kortteja silmällä pitäen. Tennisliitto on valmennustiimissä vahvasti mukana ja leirien edesottamuksia seurataan myös liitossa suurella mielenkiinnolla.

Tennis kättely verkon yli

Kohderyhmä

Toiminta on tarkoitettu tavoitteellisesti tennistä pelaaville ja kilpaileville, toisella asteella opiskeleville nuorille.

Leiritysryhmä

Hakijoista muodostetaan yksi toisen asteen leiritysryhmä, joka leireilee yhtä aikaa tenniksen yläkoululeirityksen kanssa.

Leiritysryhmä jaetaan leireillä kahteen harjoitusryhmään.

Leiriajankohdat

Leiriajankohdat kaudella 2026-2027:

  • 1.leiri - 20.-24.9.2026

  • 2.leiri - 13.-17.12.2026

  • 3.leiri - 31.1.-4.2.2027

  • 4.leiri - 28.3.-1.4.2027

Lajivalmentajat

Leirityksen lajivalmennuksesta vastaavat:

  • Taneli Tenhunen

  • Petja Nykänen

Lisätietoa hakijalle

Toisen asteen leiritys on tarkoitettu tavoitteellisesti tennistä pelaaville ja kilpaileville, toisella asteella opiskeleville nuorille.

Leiritys tarjoaa tavoitteellisen leiritystoiminnan myös ikäluokkien kärjen takana (top5) oleville tenniksen pelaajille.

Leiritysprosessi muodostuu neljästä leiristä lukuvuoden aikana, joista kaksi leiriä sijoittuu syyslukukaudelle ja kaksi leiriä kevätlukukaudelle ja yksi leiri kestää aina sunnuntaista torstaihin.

Kyseessä on leirityskokonaisuus ja leirityksessä sitoudutaankin lähtökohtaisesti kaikkiin neljään leiriin.

Toisen asteen leiritykseen kuuluu Kehity Huippu-urheilijaksi koulutuskokonaisuus, johon kuuluu leirien aikaiset koulutuskokonaisuudet sekä itsenäisten tehtävien suorittaminen oppimisalustallamme Priimassa. Leirien aikana koulutuskokonaisuuksien luentojen pitämisestä vastaavat pääsääntöisesti leirityksen asiantuntijat.

Toisen asteen leirityksessä olevat tulevat saamaan todistuksen Suomen Urheiluopistossa suorittamastaan vapaan sivistystyön koulutuksesta, jonka avulla leiritykseen osallistumisen voi olla mahdollista liittää osaksi omia opintojaan oman oppilaitoksen määrittämällä tavalla.

Leiritykseen tulevien kannattaa keskustella leiritykseen osallistumisesta ja sen omaan tutkintoon liittämisestä hyvissä ajoin oman koulun opinto-ohjaajan kanssa. Oma oppilaitos lopulta määrittää sen, hyväksyvätkö he leirityksessä kerätyt opintopisteet, ja millä laajuudella ne voidaan hyväksilukea osaksi vapaasti valittavia opintoja.

Leirityksen kokonaishinta lukuvuodelle on noin 1488€ ja yhden leirin hinta on 372€.

Leiritys maksetaan leiri kerrallaan verkkokaupan kautta ja leirimaksun eräpäivä on 14vrk ennen leirin alkua.

Leirin hinta sisältää täysihoidon Vierumäellä eli leirin liikunta- sekä opiskelutilat, valmennuksen, luennot, ruokailut ja opistotason majoituksen.

Leiritykseen voi hakea mukaan 7.4.-9.8.2026 välisenä aikana täyttämällä leirityksen hakulomakkeen.

Valinnat tehdään hakuajan päätyttyä ja valinnoista tiedotetaan kaikkia hakijoita 15.8.2026 mennessä.

Tarjottu leirityspaikka tulee vahvistaa täyttämällä leirityksen urheilijasopimus.

Hakulomakkeeseen kirjoitetaan vapaamuotoinen motivaatiokirje aiheella “Minä ja tennis”. Motivaatiokirje palautetaan kirjallisena tai videoituna liitetiedostona hakulomakkeen yhteydessä.

Motivaatiokirjeellä tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:

  • omat vahvuudet urheilijana

  • omat kehityskohteet urheilijana

  • millainen lajitausta

  • mitä tavoitteita tenniksessä

  • mitä odotuksia sinulla on yläkoululeiritykseltä

  • miten sovitat koulunkäynnin ja urheilun tällä hetkellä

Jos osallistujamäärää joudutaan rajaamaan niin valintoja ohjaavina kriteereinä ovat:

  1. Ottelumäärät – vähintään noin 15–20 kansallisen tason ottelua vuodessa esimerkiksi Fazer JGP:ssa

  2. Oman ikäluokan ranking ja koulumenestys

  3. Henkilökohtaisten valmentajien suositukset ja yläkoululeirin valmennustiimin näkemys

Valitsemme leiritykseen lisäksi varasijoille 2-5 urheilijaa. Varasijalta voi saada paikan peruutusten vuoksi koko vuodeksi tai varasijoilta voidaan kutsua yksittäisille leireille. Myös varasijapaikka tulee vahvistaa, jos haluaa osallistua leireille mahdollisuuden tullen kutsuttaessa.

Lisätietoa leirityksestä voit kysyä:

Petja Nykänen, petja.nykanen@vierumaki.fi

Hae mukaan toisen asteen leiritykseen kaudelle 2026-2027!

Leiritykseen haetaan mukaan täyttämällä hakulomake 9.8.2026 mennessä.