Vierumäen talvilomalla riittää tekemistä koko perheelle
Vierumäki on vaivaton talvilomakohde niin lapsiperheille kuin kaikille vapaa-ajan viettäjille. Alueellamme on runsaasti palveluja lähellä toisiaan ja loman onnistuminen ei ole säästä kiinni. Tekemistä löytyy paljon ulkoa ja sisältä kaikenikäisille. Lue alta mitä kaikkea Vierumäki tarjoaa. Lisäksi erityisesti hiihtolomalla järjestettävää ohjelmaa löydät täältä.
Lapsiperheystävällinen sijainti
Vierumäki sijaitsee vain reilun tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta ja vain 30 kilometriä Lahdesta. Pohjoisesta tultaessa Vierumäki on kätevä kohde, myös muualla Etelä-Suomessa lomaileville
Isolle tai pienelle porukalle sopiva majoitus
Vierumäen majoitusvaihtoehdoista löydät mökit, huoneistot ja hotellit. Vuokrattavissa on myös tasokkaita mökkejä isommille ryhmille. Kannattaa tutustua myös ajankohtaisiin tarjouksiimme.
Ravintolat
Alueemme ravintoloissa on valinnanvaraa ja niiden avulla saa ruokittua nälkäiset suut aamiaisesta ravitsevaan lounaaseen ja illan á la carteen. Asiakkaitamme palvelee muun muassa Hotelli Fennadan kyljessä oleva ravintolamaailma sekä tennis- ja padelhallin Kahvila Greeni. Jatkoaika Barissa pelataan päivän jälkipelit ja näytöiltä seuraat samalla vaikka liigaa, mestistä tai Champions Leaguen pelejä. Lisäksi alueellamme on sesonki- ja tilausravintoloita, joissa voi järjestää esimerkiksi perhejuhlia.
Hiihto, lumikenkäily ja talvipyöräily sekä retkeily
Nautiskele upeilla laduillamme, joko perinteisellä tai vapaalla hiihtotavalla. Vierumäen ympäristöön rakentuu lumisen talven aikana hurja määrä hiihtolatuja, joista valaistuja reittejä suurin osa. Urheilukentän ympärille on aurattu perheen pienimmille 400 metrin tasainen latu. Tutustu Vierumäen latuihin ja latutiedotteeseemme.
Hiihtovälineet tai luistimet voi vuokrata Sportif-myymälästä Tennis-ja Padelhallilta. Perinteiset lumikengät ja suositut uudet liukulumikengät sekä liukurit mäenlaskuun vuokraa puolestaan Luontoliikuntakeskus, mistä saa myös kartat ja parhaat vinkit Vierumäen luonnossa liikkumiseen.
Luontoliikuntakeskuksemme vuokraa myös maastopyöriä ja sähköavusteisia e-fatbikeja. Talvipyöräilijöiden käytössä on 10, 7 ja 5 kilometrin metsäiset reitit.
Luonnon helmassa kulkemista voi testata myös lumikengillä tai liukulumikengillä, nämäkin löytyvät Luontoliikuntakeskuksesta. Luontoreittien varrelta löytyvät myös monet nuotiopaikat ja kodat, joihin on mukava pysähtyä tauolle. Tutustu luontopolkuihin ja taukopaikkoihin.
Talviuinti ja saunat Valkjärven rantasaunoilla
Rantasaunojen pukuhuoneet ovet ovat avoinna päivittäin aamu-uimareita varten veloituksetta. Saunat eivät ole lämpimänä mutta pukuhuone on.
Lempeistä löylyistä pääsee nauttimaan rantasaunoillamme sesonkiaikoina sekä muina erikseen ilmoitettuina ajankohtina. Katso tarkemmat tiedot verkkosivultamme.
Ammattilaisten olosuhteet kuntoilijoiden käytössä
Jatkuvasti uudistuva Vierumäki on ollut jo vuosikymmenet tärkeä osa lukuisien huippu-urheilijoiden, liikunta-alan ammattilaisten ja vapaa-ajan liikkujien matkaa. Vierumäellä voi osallistua ohjatuille tunneillemme tai urheilla omatoimisesti ja testata rohkeasti eri lajeja.
Talvisin harrastuspaikkoina toimivat urheiluhalli, jäähalli, Tennis- ja padelhalli, uimahalli, ulkoluistelurata ja 7-väyläinen perhefrisbeegolfrata. Mäenlaskuun sopii vauhdikas ja iso Ilkankuru. Pulkkamäen lisäksi Ilkankurussa on erinomaiset puitteet muihinkin ulkoiluaktiviteetteihin kuten lumikenkäilyyn ja vauhdikkaammin liukulumikenkäilyyn. Vierumäen uimahalli&spa:ssa viihtyy koko perhe, tarjolla on sekä kylpylän rentoa tunnelmaa porealtaineen että kuntouinnin mahdollisuudet.
Tennis- ja padelhallilla sijaitsevalla golfin sisäharjoittelupaikallamme golfareilla on mahdollisuus ylläpitää lyöntiä ja puttausta myös talvisaikaan.
Muista kehonhuolto - rentoudu hieronnassa
Hierontapalvelumme löytyvät Tennis- ja padelhallin toisesta kerroksesta. Vierumäellä on tarjolla sekä hierojaopiskelijoidemme että ammattihierojien palveluita. Varaa aika suoraan verkkokaupastamme tai asiakaspalvelustamme p. 0300 870870 (puhelun hinta 0,49 €/min sis. alv 25,5 %).
Active Hours -liikuntatunnit koko perheelle
Ohjattujen Active Hours -liikuntatuntiemme lajikirjo on valtava ja valikoimassa on ohjattua ja itsenäistä tekemistä kaikenikäisille. Näet liikuntatuntien aikataulut ja teet helposti varaukset suoraan verkkokaupastamme.
Kartoita peruskuntosi kätevästi lomasi yhteydessä
Hyvä fyysinen suorituskyky on avainasemassa arjessa jaksamiseen! Kuntotestiemme avulla saat kattavan tietopaketin kuntotasostasi ja eväitä fyysiseen jaksamiseesi sekä elintapojesi parantamiseen.
Suosituimmat testimme
InBody
Polkupyöräergometritesti
Peruskuntokartoitus
Valojänistesti
Maksimaalinen polkupyöräergometritesti
Taso- ja kynnystestit
Tutustu testausasemamme palveluihin ja varaa aika kuntotestaukseen.
Elämyskellunta ja pakopelit
Nature Escapen elämyskellunta on ikimuistoinen luontokokemus. Kellunnassa rentoudutaan ja nautitaan luonnon energiasta ja rauhasta veden ympäröimänä. Hauskaa tekemistä on myös ulkona ratkottava luontopakopeli, jota pääset talvilomalla pelaamaan tarjoushinnoin. Pakkasta voit halutessasi paeta puolestaan Green Club -pakohuoneesen Tennis- ja padelhallin yläkertaan. Lue lisää ja varaa talviloman elämykset.
Kun mietit, minne mennä talvilomalla, tule Vierumäelle.
Katso myös hiihtolomaohjelmamme.
Muista myös Vierumäen täysihoitolomat perheille ja leirit lapsille sekä nuorille - talven lomat nyt varattavissa, kesälomat tulossa!
Valmis ohjelma ja täysihoitoloma Perhe on Paras -kurssilla
Suosituilla Perhe on Paras -kursseillamme on koko perheen yhteistä tekemistä sekä omaa ohjelmaa aikuisille ja lapsille. Liikunnalliset päivät voivat sisältää muun muassa futsalia, kaupunkisotaa, sirkustelua, sulkapalloa ja kuntonyrkkeilyä tai lettukestit nuotiolla. Perhe on Paras -kurssilla koko perhe saa nauttia täysihoitolomasta. Käy tutustumassa malliohjelmiin ja katso, mitä kaikkea on tarjolla. Voit varata liikuntaleirin majoituksen kanssa tai ilman ja nauttia valmiista ohjelmasta ilman lomastressiä.
Leireiltä mahtavat muistot
Kesäisin Vierumäellä on hurjasti lastenleirejä ja tarjolla on paljon kivaa tekemistä oman lajin parissa sekä muuta oheisohjelmaa. Lettukestit leirinuotiolla sekä uiminen ja saunominen odottavat leiriläisiä Vierumäen upeissa puitteissa. Leirejä ohjaavat aina kokeneet lajivalmentajat. Leirimuistot kruunaa vielä oman lajin leiripaita, jonka jokainen leiriläinen saa leirin päätteeksi.
Viime kesäiseen leiritarjontaamme pääsette tutustumaan tästä. Ensi kesälle leirien ennakkomyynti alkaa pikimmiten. Pysykää siis kuulolla älkääkö missatko kesän kohokohtaa. Vierumäen kesä odottaa!